Tytär osti siirtolapuutarhapalstan. Perhe lähti kolmeksi viikoksi heinäkuussa lomareissulle. Äiti sai sen ajan asua tyhjässä asunnossa. Tytär toivoi, että äiti kävisi kastelemassa silloin tällöin palstaa ja kitkisi myös hieman rikkaruohoja. Jos mansikoihin alkaisi tulla raakileita, ne pitäisi peittää, jotteivät linnut söisi marjoja. En ole koskaan ollut missään tekemisissä viljelyn kanssa. Asuin lapsena Kotkan keskustassa, missä pihalla kasvoi vain voikukkia. Ei ollut maalla sukulaisia, joiden peruna- tai heinäpelloilla olisi pitänyt avustaa. Kasvimaita olin nähnyt vain kaukaa. Palstalla kasvoi omenapuita ja viinimarjapensaita. Lisäksi siellä oli pari pientä hyötykasviosastoa, toinen varattu perunoille, toinen mansikoille ja yrteille. Kukkia oli paljon.
Suhuuttelin letkulla nurmikkoa. Pohdin tyytyväisenä, että ei tämä puutarhanhoito vaikeaa ole. Otin valokuvia ja lähettelin tyttärelle, kas näin se kukoistaa.
Tytär vastasi, että perunat pitäisi mullata, koska varret ovat näköjään jo yli 15-senttisiä. Kysyin, mitä se tarkoittaa. Hän vastasi, että katso googlesta. (Eli hänkään ei tiennyt.) Google kertoi: ”Kun perunoiden varret ovat noin 15-senttiset, multaa perunat, eli nostele niiden päälle lisää multaa rautaharavalla tai perunakuokalla. ”En löytänyt rautaharavaa, enkä edes tiennyt minkä näköinen on perunakuokka. Löysin sen sijaan muovisen leikkilapion ja sillä huitelin multia sinne tänne. Lopputulos oli hieno, vihreät varret seistä jököttivät pitkän korkean vuoren päällä.
Sitten piti kitkeä. Katselin tuumivasti kukkapenkkien reunoja. Niissä kasvoi sitä sun tätä, muun muassa aivan kuivettuneita ruohonvarsia. Tempaisin ne maasta, ja ihmettelin kun joku pani vastaan. Niissä olikin mukula juuren päässä. Katselin rikkaruohoja paheksuen ja heitin ne suurta tyydytystä tuntien kompostiin. Totesin, ettei näin helteillä ruohoa tarvitse leikata, kuivettuu vain turhaan. Mansikat saisivat olla rauhassa, ei näkynyt raakileita saati kypsiä.
Välillä istuin puutarhakeinussa, surffailin kännykällä ja seurasin mehiläisten puuhia. Kyllä puutarhapalstan hoito oli helppoa! Ihmettelin, miten joku saa siihen aikaa kulumaan niin paljon.
Niin meni kolme viikkoa, silloin tällöin kävin kastelemassa ja istumassa pihakeinussa. Linnut näyttivät syövän mansikoita ja totesin, että on liian myöhäistä peitellä raakileita. Ruoho kukoisti.
Tytär palasi reissusta ja lähetteli saman tien avunpyyntöjä facebookissa kavereilleen: ”Tulkaa auttamaan tänne työleiriin!” Minulta hän kysyi vain, miksi olin heittänyt niin paljon perennoja kompostiin. Olen kuitenkin edelleen ylpeä perunoiden multauksesta.
Kirjoittaja on raahelaislähtöinen toimittaja.
