Pääkirjoitus
Tilaajille

Korona tai ei, lii­kun­taa pitää lisätä

Koululaisten ja työikäisten liikunta väheni selvästi koronan myötä, mutta ikäihmiset eivät jämähtäneet paikoilleen.

Koronan aiheuttama poikkeusaika vähensi rajusti lasten ja nuorten liikkumista, ilmenee valtion liikuntaneuvoston teettämästä raportista, jossa tutkittiin koronaepidemian vaikutuksia liikuntatottumuksiin eri ikäryhmissä. Liikuntapaikkojen keväinen sulkeminen pisti harrastukset paussille, mutta etäily vähensi myös hyötyliikuntaa. Etäopetuksen aikana lasten ja nuorten askeleet vähenivät noin 1000–3000 askelta päivässä verrattuna pari vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen.

Suomalaisten koululaisten aktiivinen liikkuminen vähenee dramaattisesti normaalioloissakin, kun siirrytään alakoulusta yläluokille. Nyt pitäisikin miettiä kaikki keinot ujuttaa liikettä koulupäivään, ellei sitä vapaa-aikana tule harrastettua.