Kuntokeidas Vesipekka oli varannut heinäkuun takuukorjaukselle, mutta remontti menikin korjauksen tilaajan piikkiin. Hupun alla korjattiin uimahallin kattoa.
Raahen seudun uimahallisäätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Malkamäki kertoo uuden ja vanhan liitoskohtaan jääneen vähän vaikean rakenteen.
Ensimmäisen remontin yhteydessä oli toimittu sen aikaisella tietämyksellä ja nyt katolla oleva lasilyhty on korjattu.
–Sellainen ei menesty näin kosteassa ilmanalassa mitä uimahallissa on. Lyhty on nyt modifioitu niin, että ulkonäkö pysyy samana, mutta ikkunat on poistettu, Malkamäki sanoo.
Koko katto oli purettu auki ja lisätty ylätilan tuuletusta.
Kaksi vuotta sitten tehty niin sanottu pakettikattoratkaisu oli paikallaan, nyt se ei sovellu uimahallin kattoon.
–Nyt siinä on normaali tuulettuva yläpohja, jonne ei pääse kosteusvaurioita.
Samaa remonttia on luvassa vielä joko tulevalle syksylle tai ensi vuodelle kohtaan, jota ei käytetty auki eli monitoimialtaan katolle.
Malkamäki luonnehti tilannetta sananlaskulla "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää".
–Kun tehdään uutta ja tiivistä, höyrysulut tahtovat löytää heikon paikan ja asia siirtyy eteenpäin. Monitoimialtaan katossa majailee kosteutta, mutta siitä ei ole uimahallin käyttäjille haittaa.
Malkamäki arvioi kesäkuussa uusien korjaustöiden tulevan maksamaan noin 60 tuhatta euroa.
Vesipekka avaa ovensa huomenna maanantaina.