Pääkirjoitus
Tilaajille

Kou­lu­tus­tar­jon­taa askel ker­ral­laan

Raahe ei ole vielä takavuosien kaltainen opiskelukaupunki, mutta suuntaus on sinne päin.

Oman ammattikorkeakouluopetusta tarjoavan yksikön lakkauttaminen Raahesta kymmenkunta vuotta sitten tuntui olevan kuolinisku alueella tarjottavalle korkeammalle koulutukselle. Nyt ammattikorkeakoulutus on palautumassa kaupunkiin hiljaa hivuttautuen koulutuskeskus Brahen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöllä toteutettuna.

Viime vuosina erityisen hedelmällistä on ollut yhteys Kajaanin ammattikorkeakouluun. Insinöörejä ryhdyttiin kouluttamaan ensin rakennusinsinöörien monimuoto-opetuksena, mutta viime syksystä lähtien myös päiväopetuksena, kun pelialan tradenomikoulutus ja konetekniikan insinöörikoulutus käynnistyivät. Nyt koulutustarjonta laajenee, sillä tulevana syksynä on tarkoitus käynnistää sairaanhoitajaopinnot Raahessa monimuotokoulutuksena. Vastaavaa kokeilua on ollut aiemminkin Oulun seudun ammattikorkeakoulun alaisen Oulaisten yksikön kanssa. Tuolloin Raahen sairaala oli yksi Oulaisten yksikön opetussairaaloista.