Heidi Anniina Mattilan ja N.A. Hermusen Poispesty-yhteisnäyttely on pystytetty galleria Myötätuuleen juuri oikeaan kohtaan vuoden kiertoa.
"Myötiksen" ikkunoista tulvehtii huumaavaa kevään valoa, joka leikkii maalausten voimakkailla, hehkeillä – ottavilla väreillä.
– Mustat maalaukset jäivät pois, toteaa Hermunen sivuun pinotuista töistä.
Totta. Seinillä on Hermusen ryöppyäväkukintoisia kasveja vasten Mattilan väritunnelmia. Latinkia on molempien taiteilijoiden töissä, näennäistä harmoniaa, mutta sisältä syvää.
Kumpikin on etäännyttänyt ihmisen maalauksistaan pois, mutta silti yhdessä "poispestyssä" teoksessa saattaa olla koko elämisen kirjo.
– Näyttelyn nimi viittaa työskentelytapaamme. Laitetaan maalia ja sitten hinkataan sitä pois. Vaikeimman kautta, Mattila naurahtaa.
Hermunen toteaa sen viittaavan lisäksi omiin teemoihinsa, yksinäisyyteen ja suruun.
– En nyt suorastaan pese niitä pois, mutta en halua niillä mässäilläkään, Hermunen tuumaa.
Samaan aikaan 11 vuotta sitten Turun AMK Taideakatemiasta valmistuneet taiteilijat arvostavat ja kunnioittavat toisiaan – ja ovat taiteellisen kädenjälkensä perusteella selviä sukulaissieluja.
Poispesty-näyttelyn työt voisivat olla yhdeltä ja samalta tekijältä, eri mielentiloissa syntyneitä.
– Heidi on hyvin analyyttinen ja ajattelee hyvin teoreettisesti. Hän keskittyy kuhunkin teokseen kunnolla, minä huiskin. Hänen teoksistaan tulee rauhallinen, seesteinen olo, vaikka ne ovat hyvin latautuneita. Haluaisin itse kyetä samaan, mutta en pysty, Hermunen sanoo.
Mattilaa analyysi naurattaa, sillä hän kokee Hermusen teokset hyvin samalla tavalla.
– Hänen työnsä ovat minusta rauhallisia. Koen omani paljon levottomampina. Niissä on vahva tunnelataus ja ne ovat jotenkin henkilökohtaisia ja tunnepitoisia. Siveltimen jäljessä on ihailtavaa rentoutta, sitä kadehdin. Se on sitä ammattitaitoa.
Hermusta huvittaa, että Mattila näkee hänen töissään elämää, vaikka ne kuvaavat myös kuolemaa. Kasviaiheista välittyy koko elämänkaari, huikeasta kukkeudesta ränsistymiseen.
Samalla tavalla kerroksia on Mattilan töissä, jotka kuorivat esiin muistojen kerroksia. Hienoin esimerkki tästä on keltaisena hohtava Kaleidoskooppi.
Raahe on taiteilijoille uusi, mutta erinomaisen miellyttävä kokemus.
Muutaman päivän kaupungissa viettäneet ystävykset ovat ihastuneet Vanhaan Raaheen.
– Raahe on ollut hämmentävä kokemus. Kaunis kaupunki. Olemme kuolanneet vanhoja taloja, joita täällä on paljon säilynyt. Kesällä pitää tulla uudestaan – ja täältä pitäisi saada residenssi, Hermunen intoilee.
