Nykytilanteessa lainat ovat halpuutensa ansiosta yhä useammin järkevä vaihtoehto eri hankintojen rahoittamiseen.
”Myös lainanantarjoajat ovat muuttaneet käyttäytymistään lainojen korkojen pysyessä alhaisina. Lainanantarjoajien kilpaillessa asiakkaiden määrästä alhaisten korkojen aikana, myönnetään lainoja enemmän myös ilman vakuuksia”, Lead Supplyn toimitusjohtaja Andreas Linde sanoo.
Lainantarjoajien keskinäistä kilpailua kannattaa hyödyntää vertailemalla lainat esimerkiksi Lead Supplyn omistaman LoanScouter.fi lainavertailusivuston avulla.
”Lainanmyöntämisen kriteerien höllentyessä laajemmalla yleisöllä on mahdollisuus hyötyä lainarahan ja alhaisten korkojen avaamista mahdollisuuksista”, Linde sanoo.
Pienituloisilla onkin historiallisesti poikkeuksellisen hyvä tilanne lainata rahaa tärkeisiin hankintoihin. Kun markkinoilla on paljon rahaa tarjolla, laina ei ole enää niiden yhteisöjen etuoikeus, joilla on säästöjä entuudestaan.

Miten saada alhaisen koron lainaa
Liikepankeille lainaa myöntävät keskuspankit. Ne myös säätelevät markkinakorkoja muokkaamalla korkoa jolla liikepankit saavat lainaa.
Kun pankit saavat rahaa halvemmalla, ne myös lainaavat sitä eteenpäin halvemmalla. Kuitenkaan pankit eivät myönnä lainaa kaikille kuluttajille. Syitä tähän voi olla monia, mutta yleensä se johtuu siitä, että pankit ovat usein suhteellisen konservatiivisia lainanmyöntäjiä. Silloin kun pankit myöntävät vain vakuudellisia lainoja, tarkoittaa se sitä, että ne joilla ei ole omaisuutta eivät kykene hyötymään lainojen alhaisista koroista.
Pankit ovatkin jättäneet markkinoille pienempien lainojen ja vakuudettomien lainojen kokoisen aukon. Tätä aukkoa ovat tulleet täyttämään monet luotontarjoajat, jotka eivät ole liikepankkeja. Nämä taas ovat tehostaneet pienituloisten ja omaisuudettomien lainansaantia.
”Markkinoille on ilmaantunut uusia tekijöitä, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Lainavertailusivustot auttavat kuluttajia vertailemaan ja kilpailuttamaan lainantarjoajia. Siten lainanottajan onkin helppo löytää hyviä lainavaihtoehtoja myös ilman vakuuksia tai pesärahaa”, Linde sanoo.
Tällaiset palvelut auttavatkin kuluttajia hyötymään alhaisten korkojen markkinoista. Samalla luoden kilpailua entisestään alentaen lainojen korkoja.
”Vakuudettomien lainojen uudet markkinat hyödyttävät erityisesti asiakkaita, jotka jäävät perinteisten pankkien lainapalveluiden ulkopuolelle, koska heillä ei esimerkiksi ole omistusasuntoa”, Linde sanoo.
Miksi korot ovat alhaiset?
Alhaisten korkojen aikakausi alkoi 2008 vuoden talousromahduksesta. Taistellakseen taantumaa vastaan, keskuspankit alensivat lainaamansa rahan korkoja. Tämän ideana on tukea valtioiden politiikkaa elvyttämällä taloutta.
Kehittyneen maailman talous ei kuitenkaan lähtenyt odotetun kaltaiseen kasvuun. Tämän johdosta keskuspankit ovat jatkuvasti alentaneet korkojaan, mennen aina negatiivisten korkojen puolelle. Historiallisesti poikkeuksellinen negatiivisten korkojen aikakausi on tarkoittanut, että kuluttajat ovat saaneet historiallisen halpaa lainaa käytettäväkseen.
Negatiivisen koron lainaa eivät kotitaloudet kuitenkaan todennäköisesti pääse nauttimaan ainakaan vielä toviin. Sen sijaan tämän hetkisten indikaattorien pohjalta näyttää, että keskuspankit tulevat jatkossakin laskemaan liikkeelle negatiivisen koron rahaa.
”Kotitalouksille matalat korot tarkoittavat, että markkinoilla on jatkossakin tarjolla halpoja lainoja”, Linde sanoo.
Alhaiset korot vaikuttavat talouteen
Halvasta lainasta pääsee nauttimaan lainaa tarvitsevat. Ne myös tekevät alhaisemman tuoton sijoituksista houkuttelevampia. Tämä muutos ei kuitenkaan ole vielä mullistanut rahamarkkinoita. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että kotitaloudet käyttäytyvät vanhojen sääntöjen mukaisesti arvioidessaan oman taloutensa tilaa.
Kuitenkin on selvää, että lainojen ottaminen on lähtenyt myös Suomessa kasvuun. Tämä tarkoittaa, että suomalaiset ovat reagoineet alhaisten korkojen maailmaan.
Lainojen kasvua on nähty ennen kaikkea asuntolainojen parissa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta päivittäiseen talouteen valtavasti. Jääkin nähtäväksi miten pienlainojen alhaiset korot tulevat tulevaisuudessa vaikuttamaan ruohonjuuritason talouteen. Jos pienet kulutukseen tarkoitetut lainat niin ikään yleistyvät, on oletettavaa, että myös reaalitalous aktivoituu entisestään.