Espanjalais-suomalainen ystäväni opetti minulle aikaa sitten, ettei mustia oliiveja ole olemassakaan, vaan ne syntyvät värjäämällä. Siitä saakka olen syönyt vain vihreitä oliiveja hyvillä mielin.
Nyt luin jotain aivan muuta – mistäpä muualta – Internetistä.
Huumeet lienevät jo niin kilpailtu bisnes, että Italian mafian on pitänyt siirtyä ruokaväärennöksiin. Se on hankkinut – tosin jo aikaa sitten – pilaantuneita oliiveja ja värjännyt ne tuholaisten torjunta-aineilla kiiltävän vihreiksi.
Mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen?
Yritteliäisyyttä riittää. Jo vuonna 2015 samassa ruokakulttuurimaassa koetettiin elvyttää jo muinoin kuollut, pakastettu kala vastakuolleeksi, siis tuoreeksi kalaksi. Siihen tarvittiin sitruunahappoa, fosfaatteja ja vetyperoksidia.
Pula-aikoina ihminen on keksinyt jatkaa tavaraa, josta on puute. Se on hyvä tapa lisätä sellaisen tavaran myyntiä, josta on kysyntää, mutta jonka tuottaminen tulee jotenkin liian kalliiksi. Niinpä omenamehuun sekoitetaan maissisiirappia tai yksinkertaisesti vettä.
Tutkimuslaboratorioissa on selvinnyt, että oreganoa saatetaan jatkaa mansikanlehdillä tai heinänkorsilla.
Kassissa kasvatettu lohi muuttuu matkalla villiksi loheksi, auringonkukkaöljy oliiviöljyksi ja jauho luomujauhoksi. Suurin ihme koetaan hevosen kohdalla, joka muuttuu ketjun varrella naudaksi.
Alalla esiintyy myös säästeliästä ruuan kierrätystä: teelehdet voivat olla jo kertaalleen käytetty, kuivatettu ja myyty uudelleen.
Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen?
Nykyisin maailmalla järjestetään ruokaväärennösseminaareja. Niiden osanottajien joukossa istuu ikään kuin aarnioita poliisijohdossa.
He ovat ruokaväärentäjiä, jotka hamuavat sitä, mikä on alan uusin keksintö, ja haluavat pysyä kärryllä siitäkin, mitä uutta teknologiaa väärennöksiä vastaan kehitellään.
He pitävät sormeaan ajan hermolla, joka tykyttää – kahisten.
Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen?
Maailman terveyspäivä meni hiljattain. Maailman terveysjärjestö WHO on usein silloin kiinnittänyt huomiota terveysriskeihin, joita väärennettyihin ruokiin sisältyy.
Vaikka teknologiaa kehitetäänkin paljastamaan ruokaväärennöksiä, alkaa väkisinkin miettiä, eikö sittenkin olisi viisainta hakea kaikki suuhunpantava lähiseudulta, käydä ostoksilla lähitiloilla ja tutulla kalakauppiaalla ja poimia pakastin täyteen marjoja itse, ettei niitä vain olisi pyöritelty jossakin vaikkapa painon lisäämiseksi.
Kotimainen tuotanto ja elintarvikevalvonta tuntuvat erittäin kannatettavilta ajatuksilta.
