Mainos: Ter­ve­tu­loa pul­la­kah­vil­le ta­paa­maan leh­den­te­ki­jöi­tä ti 24.5. klo 12-14 Raahen Seutuun (Fell­ma­nin­puis­to­ka­tu 4). Pai­kal­la myös opas­tus­ta di­gi­tuot­tei­dem­me käyt­töön.

Kolumni
Tilaajille

Kurjet tulivat

KOLUMNI

Kurjet kaartelivat komeassa muodostelmassa muutama päivä sitten ja töräyttelivät majesteetillisesti toistensa ohi liidellessään. Tuo tilanne sai kesäfiiliksen nousemaan ja innostuksen puutarhan apsutteluun heräämään. Ulkona puuhaillessa tuntui siltä, ettei tunnit riittäneet päivässä ja intoa olisi ollut vielä jatkaa, mutta illan kylmyys sai lopulta vetäytymään saunan lämpöön päivän uurastaneita jäseniä hellimään. Seuraavana päivänä olikin sitten lumi maassa ja tuuli lähenteli myrskylukemia. Mieliala tippui hetkessä ja sai jopa ärsyyntymään. Miksi mielialani tippui ja ärsyynnyin? Johtuiko se pettymyksestä. Odotin jotain, tässä tapauksessa kesäisten kelien alkamista, ja sitten tuleekin lunta. Sehän kyllä harmittaa. Ärsyyntymisen lomassa yritin ajatella rakentavammin. Mietin mitä voisin silti tehdä kesän eteen, vaikka lumiukkokeli yllättikin. Siirryin autotalliin rakentelemaan kasvilavoja ja mielialan taas kohotessa lumikin alkoi sulaa ulkona. Asia huvitti minua ja kuin vakuutuksena siitä, että tällaiset kelit ovat ihan normaaleja tähän aikaan vuodesta, puhelimeni esitteli minulle vuoden takaisia kuvia. Hämmästyksekseni kuvissa oli vähintäänkin yhtä paljon lunta pihallani kuin nyt. Muisti on lyhyt ja unohtaa ikävät asiat. Sen muistan kuitenkin viime kesästä, että lämpöä riitti.

Uuteen kesään menemme joka tapauksessa. Luonto kulkee omaa tahtiaan ja meidän osamme on seurata ja todeta asioita tapahtuviksi. Voimme olla uuden kevään syntymän todistajia ja jossain määrin sen edistäjiä, puutarhureita. Se kai onkin ihmisen osa kaikessa viisaudessaan luonnon keskellä, puutarhurina toimiminen. Voimme edistää luonnon kiertokulkua, eliöiden elämää, kasvien kukoistusta. Olemme ajautuneet kauas oivalluksesta, että luonnon vaaliminen vaikuttaa suoraan meihin. Kaikki mitä syömme, on luonnosta. Kaiken mitä teemme luonnolle, niin hyvässä kuin pahassa, vaikuttaa meihin. Kun ilmakehä on puhdas, on helppo hengittää, kun se ei sitä ole, on hengitystieoireita. Kun käytämme vain luonnosta peräisin olevia tuotteita, pidämme yllä terveyttä. Kun taas keinotekoisten aineiden nauttiminen tai liiaksi prosessoidut tuotteet eivät anna samanlaista hyvinvointisuuden vastetta kehossamme vaan jopa rasittavat sitä.