Lapsena Antti Ohenoja oli mu­si­kaa­li­nen ja urheili paljon, mutta vir­ve­li­rum­mun ääni aloitti matkan idolien op­pi­laak­si ja lopulta am­mat­ti­muu­si­kok­si

Antti Ohenoja valmiina soittamaan Helsingin Temppeliaukion kirkossa.

Kuva: Heikki Ranta

Vuonna 1993 viidesluokkalainen Antti Ohenoja kuuli jotain uskomatonta. Oululaisella Herukan ala-asteella opettaja esitteli musiikkitunnilla bändi-instrumentteja. Lopulta oli rumpujen vuoro.

– Kun hän meni rumpusetin taakse ja soitti virvelirumpua, se kuulosti ihan uskomattoman hienolta. Se oli minulle tavallaan ihan järisyttävä kokemus, miltä se live-rumpusetti kuulostaa. Minulle tuli ihan kuumeinen olo ja kysyin musiikinopettajalta, olisiko täällä ketään opettajaa, joka voisi opettaa minulle rumpujensoittoa.

Sattumalta kouluavustajana oli rumpali Jukka Keränen, joka ryhtyi antamaan Ohenojalle yksityistunteja. Meni pari vuotta ja rumpujensoitto oli syrjäyttänyt lupaavasti vauhdissa olleen jääkiekon peluun.

Jääkiekon hän oli aloittanut jo Raahessa asuessaan. Antti Ohenojan isä, Kiekko-Vesassa aikanaan pelannut Osmo Ohenoja, on raahelaisen jääkiekon merkkihenkilöitä. Perheen kautta tuli innostus liikuntaan ja rakkaus musiikkiin. Isä oli nuorempana haaveillut rumpujensoitosta. Antin vanhemmat nauttivat musiikin laaja-alaisesta kuuntelusta.

– Äiti olisi halunnut soittaa pienenä selloa. Hän oli Lampinsaaresta kotoisin. Siihen aikaan ei ollut musiikkikouluja lähellä eikä mahdollisuuksia päästä musiikkiopistoon.

Musiikki tuli Ohenojalle läheiseksi vanhempien levyhyllyn avustuksella.

– Lastenlevyjen lisäksi kuuntelin aikuisten levyjä. Dingon Autiotalon sanat osasin laulaa ulkoa jo parivuotiaana.

Musiikkileikkikoulussa hän kulki Soveliuksen talossa.

– Siellä laulettiin ja taidettiin lyödä pientä lasten rumpua. Siitä on jäänyt muistikuvia. Raahen ajoilta on jäänyt yllättävän paljon musiikkimuistoja.

Musiikki oli vielä hieman sivuosassa, sillä hän urheili paljon. Jääkiekon lisäksi hän pelasi jalkapalloa ja pesäpalloa sekä kävi painiharjoituksissa Raahelassa.

Perhe muutti Raahesta Ouluun, kun Antti oli kolmannella luokalla. Oulussa hänet pyydettiin pelaamaan jääkiekkoa Kärppien junioreissa. Lopulta rummut ja muut lyömäsoittimet syrjäyttivät vakavan kilpaurheilemisen.

Jukka Keräsen antaman opetuksen jälkeen hän siirtyi Aki Virtasen yksityisoppilaaksi Oulun musiikkiopistoon. Hänen jälkeensä opettajaksi tuli Kalevi Ohenoja.

– Kalevi sattui opettajaksi juuri oikeaan aikaan. Hän oli todella vaativa. Hän oli soittanut Suomen huippuorkestereissa, kuten Helsingin kaupunginorkesterissa, ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa.

Tässä vaiheessa Antti keskittyi täysin klassiseen lyömäsoitinmusiikkiin. Tutuiksi tulivat muun muassa marimba, ksylofoni ja virveli- eli pikkurumpu.

Kun Ohenoja kirjoitti ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta, hänen silloinen lyömäsoitinten opettajansa Toni Hietala sanoi, että Toronto on se paikka, mihin pitäisi mennä. Hietala oli itse palannut muutama vuosi aikaisemmin Torontosta Kanadasta, jossa hän oli opiskellut vuoden.

Ohenoja haki ja pääsi sisään Toronton yliopistoon. Siellä hän opiskeli legendaaristen Russell Hartenbergerin, Bob Beckerin ja Robin Engelmanin johdolla. Kaikki kolme ovat maailmankuulun Nexus-lyömäsoitinyhtyeen perustajajäseniä.

– Becker on maailman paras ksylofonivirtuoosi. Hänen kanssaan kävimme läpi ragtime-improvisaatiota. Olin kuunnellut Nexuksen ragtime-levyjä. Oli hurja tunne, kun pääsi tapaamaan omat idolinsa ja opiskelemaan heidän johdollaan.

Torontossa opiskellessaan hän tapasi myös tulevan vaimonsa Jackie Shinin, joka oli tekemässä sävellyksen ja musiikkiteorian tohtoritutkintoa.

Kandidaatin tutkinnon jälkeen hän aloitti maisteriopinnot, mutta pariskunta päätti tulla Suomeen. Vuosi oli 2007 ja Ohenoja vasta 24-vuotias. Siitä saakka hän on soittanut lyömäsoittimia työkseen. Ala-asteella kuultu virvelirumpu on johdattanut hänet pitkälle.