Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan kesän ajalle - tutustu ja hae tästä

Tilaajille

”Lasten saanti on tut­ki­tus­ti ta­val­laan tart­tu­va tauti”

Pohjois-Pohjanmaalla isällisiä perheitä on 43 917. Koko Suomen luku on 553 830.

Vuonna 2019 Suomessa oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan runsaat 1,28 miljoonaa isää. Luku kattaa sekä biologiset isät että adoptioisät. Pohjois-Pohjanmaalla heitä on runsaat 94 000.

15–84-vuotiaista miehistä yli puolella, noin 57 prosentilla, on lapsia. 65–84-vuotiaista miehistä taas 83 prosenttia on isiä. Eroa selittää se, että 15–84-ikähaarukassa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole vielä saaneet lapsia.

– Lasten saaminen on Suomessa myöhäistynyt sekä miehillä että naisilla, samoin kuin lapsettomaksi jääminen. Kun lisääntymisikäiset, alle 50-vuotiaat ihmiset, jotka tällä hetkellä vielä saavat lapsia, ovat saaneet kaikki lapsensa, tulee olemaan enemmän lapsettomia kuin tällä hetkellä 55–80-vuotiaissa on, kertoo tutkimusjohtaja Venla Berg Väestöliiton Väestöntutkimuslaitokselta.

Lue Digiä _vain 1 €/kk_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita

Kaikki sisällöt verkossa ja sovelluksessa Näköislehdet ke ja pe sekä arkisto Kuvagalleriat ja videot Uutiset sähköpostiisi ke ja pe