Tilaajille

Lauri Pel­to­nie­mi on ko­vem­mas­sa kunn­nos­sa kuin koskaan

Raahelaislähtöinen ampumahiihtäjä myöntää, että välillä urheilu turhauttaa. Onnistumiset taas tuovat lisää intoa tekemiseen.

Lauri Peltoniemi on nyt kovemmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Se lupailee hyvää talven kisoihin.
Lauri Peltoniemi on nyt kovemmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Se lupailee hyvää talven kisoihin.
Kuva: Toni Länkinen

Lauri Peltoniemi on mielissään, kun kahdeksan kilometrin päähän hänen kodistaan, Oulun Sankivaaraan, tehdään parhaillaan ensilumenlatua. Oulussa maa on valkeana, vaikkakaan lunta ei ole kovinkaan paksusti. Tiistaina aamulla osa ladusta oli jo valmiina, mutta illalla Peltoniemi toivoi pääsevänsä hiihtämään jo ihan kunnolla reilun kilometrin pätkää.

26-vuotias raahelaislähtöinen ampumahiihtäjä on kolkutellut viime vuodet lajin kotimaista kärkeä, mutta aivan viimeinen askel terävimmälle huipulle on jäänyt ottamatta. Peltoniemi myöntää, että välillä se on turhauttanut, mutta toisaalta kun tulee onnistumisia, saa niistä virtaa ja positiivista meininkiä tekemiseen.