Raaheen perustettu Pekka-yhdistys julisti syyskuussa Lybeckerin opiskelijoille kilpailun yhdistyksensä logon suunnittelusta. Ehdotuksia tuli reilut 30 noin 20 opiskelijalta. Pekka Nissinen huomauttaa, että voittajan valinta oli vaikea, sillä hyviä töitä oli paljon.
– Olemme tosi kiitollisia ja tyytyväisiä kilpailun sadosta. Kärkikaksikko oli kuitenkin sellainen, että ne olivat jääneet kaikkien mieleen, kiittelee Pekka Karjula.
Logokilpailun voitti Iida Martin. Toiseksi tuli Elisa Pohjalainen.
Iida Martinin työtä kiiteltiin siitä, että se on pelkistetty ja monikäyttöinen: logo toimii niin somessa kuin brodeerauksissakin ja vaikka pinssinä.
– Logon silinterihattu luo mielikuvaa arvokkuudesta ja siinä on kepeää leikkisyyttä. Siinä nähdään myös kirjoja, joka kuvastaa Pekkojen tiedonhalua. P-kirjaimen lennokkuuteen tykästyimme erityisesti. Toivottavasti kaikissa Pekoissa on samaa lennokkuutta, Karjula kertoo.
Logoa kiiteltiin myös sen rehdistä ja selkeälinjaisesta mielikuvasta.
Iida Martin opiskelee Lybeckerillä vasta ensimmäistä vuottaan. Opintoja on takana vasta kaksi viikkoa. Logokilpailun voitto yllätti hänet täysin.
– Tämä oli ensimmäinen virallinen suunnittelutyöni. Jotain olen toki hahmotellut aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen oikea.
Martin kertoo, että lähti liikkeelle nimestä, siitä missä hauskassa muodossa se voisi olla.
– Minulla oli aluksi muutamakin luonnos, mutta tykkäsin itsekin eniten tästä, joka voittajaksi valittiin.
Martinin logo jää elämään nyt vuosiksi – jopa vuosikymmeniksi. Logon pitkäikäisyys hämmentää.
– En oikein tiedä, mitä ajatella. Onhan se aika hauska ajatus. Tuntuu aika hyvältä.
Iida Martin on kouluttautunut jalometallialan artesaaniksi. Hän toivoo, että opiskelemalla myös graafista suunnittelua, hänestä tulee parempi korusuunnittelija.
– Haluaisin perustaa oman yrityksen. Uskon, että nämä alat tukevat toisiaan.