Mainos

Li­min­gas­sa yrit­tä­jil­lä on hyvä yh­teis­hen­ki ja eteen­päin me­ne­mi­sen mei­nin­ki – ”Täällä on työn tohina päällä koko ajan, mikä on hirveän mu­ka­vaa”

Limingan yrittäjät mainitsevat kunnan parhaimmiksi puoliksi sijainnin, suuret ja edulliset tontit sekä hyvän ilmapiirin ja yhteistyön muiden yrittäjien kanssa.

PS-Pinnoitus Oy tarjoaa kiinteistöjen omistajille apua viemäreiden huuhtelussa ja tukosten avauksessa. Yritys tekee myös salaojien huuhtelua. Toimitusjohtaja Aila Palo kertoo, että kesä on viemärialan yritykselle kiireisintä aikaa.
PS-Pinnoitus Oy tarjoaa kiinteistöjen omistajille apua viemäreiden huuhtelussa ja tukosten avauksessa. Yritys tekee myös salaojien huuhtelua. Toimitusjohtaja Aila Palo kertoo, että kesä on viemärialan yritykselle kiireisintä aikaa.

Tupoksen ABC-liikennemyymälän pihalla riittää aivan tavallisenakin arkipäivänä liikennettä. Parkkipaikka on täynnä henkilöautoja ja kuorma-autoja. Toiset jatkavat matkaansa etelään, toiset pohjoiseen.

Huoltoaseman ympärillä on myös Limingan yritysalue Ankkurilahti. Kun ajaa tietä muutaman sata metriä eteenpäin, saapuu yhteen paikalliseen yrityskeskittymään.

”Ajat vain siitä ABC:n ohi ja pellon vierustaa niin pitkään, että tulee keltaharmaa halli. Sitten kun näet pihalla vihreän kuorma-auton, olet perillä”, Aila Palo opastaa puhelimeen.

Aila Palo on PS-Pinnoitus Oy:n toimitusjohtaja. Hän tulee hallin ovelle vastaan ja huikkaa iloiset tervehdykset. Sitten hän alkaa kertoa, miten viemärialan yritys on päätynyt peltojen keskelle Liminkaan.

PS-Pinnoitus Oy perustettiin vuonna 2014. Ensin yritys toimi Oulun Ruskossa, mutta kun kalustolle tarvittiin lisätilaa, oli etsittävä uusi paikka. Kriteerinä oli, että tontin täytyy olla suuri, sillä yritys tarvitsee runsaasti hallitilaa valtavien imupaineautojen yösäilytystä varten. Myös sijainti ja helppokulkuisuus olivat tärkeitä tekijöitä tonttia etsiessä.

Palon mukaan moottoritien varrella sijaitseva Ankkurilahti oli päivänselvä valinta yrityksen uudeksi kotipaikaksi.

”Hintataso oli ratkaiseva tekijä päätöksessä. Olemme olleet Limingassa neljä vuotta ja tähän mennessä ei ole tullut mitään negatiivista sanottavaa. On mukavaa, kun tänne alkaa nousta lisää yrityksiä – toinen saa boostausta toiselta ja jokainen innostaa toisiaan omalta osaltaan”, Aila Palo sanoo.

Yrittäjät puhaltavat yhteen hiileen

PS-Pinnoituksen lisäksi keltaharmaata hallia asuttaa seitsemän muutakin yritystä.

Aila Palon mielestä yksi Limingan parhaista puolista onkin juuri yrittäjien keskuudessa vallitseva lämmin ja yhteisöllinen ilmapiiri.

”Tässä on naapurina isoa ja pientä yritystä ja kaikilla on suuri eteenpäin menemisen meininki. Kun tulee paikalle, täällä on aina vilskettä: autoja tulee ja menee, toinen tuo jotain ja toinen vie. Se vaikuttaa kaikkien yritystoimintaan positiivisesti. Täällä on työn tohina päällä koko ajan, mikä on hirveän mukavaa”, Palo sanoo.

Yksi PS-Pinnoitus Oy:n naapureista on Tuning Center Oulu, jonka avajaisia vietettiin viime lokakuussa. Yrittäjä Henri Tiikkaja kertoo, että ensimmäiset puoli vuotta työtä ja tekemistä on riittänyt hyvin, mutta varsinainen sesonki alkaa kesällä.

Myös Tiikkaja on huomannut ilokseen uutena yrittäjänä, että naapurit puhaltavat yhteen hiileen.

”Meillä on tosi hyvät välit jokaisen yrittäjän ja työntekijän kanssa. Minä jeesin heitä, jos heillä on autojen kanssa ongelmia ja he jeesivät minua, jos tarvitsen vaikka työkaluja. Oikeastaan joka päivä ollaan tekemisissä keskenään”, Henri Tiikkaja kertoo.

Henri Tiikkaja tekee Limingan Tuning Center Oulussa esimerkiksi autojen moottoreiden optimointia. Tuning Center Oulu on myös virallinen Eflexfuel-asennusmyyntipiste. Kotimaisella Eflexfuel-laitteella saa bensiinimoottorin toimimaan myös etanolilla, joka on bensiiniä huomattavasti ympäristöystävällisempi ja myös edullisempi polttoaine.
Henri Tiikkaja tekee Limingan Tuning Center Oulussa esimerkiksi autojen moottoreiden optimointia. Tuning Center Oulu on myös virallinen Eflexfuel-asennusmyyntipiste. Kotimaisella Eflexfuel-laitteella saa bensiinimoottorin toimimaan myös etanolilla, joka on bensiiniä huomattavasti ympäristöystävällisempi ja myös edullisempi polttoaine.

Tiikkaja on tyytyväinen, että saa tuotua yrityksellään lisää elinvoimaa kotikunnalleen.

”Limingassa on tosi hyvä yrittää. Täällä toimii hommat, tänne tehdään yrittäjille uusia tiloja ja yritysalueet laajentuvat ja kehittyvät koko ajan.”

Limingassa on maata ja mahdollisuuksia

Limingassa on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan noin 750 yritystä.

Limingan elinkeinojohtaja Teemu Haapala uskoo, että Liminka kiinnostaa yrittäjiä erinomaisen sijainnin, hyvien palveluiden sekä suurten ja edullisten tonttien ansiosta.

”Kunnan elinvoima on täysin riippuvainen yrittäjistä, sillä kunta ei voi yksin rakentaa elinvoimaa. Kunta kasvaa, kukoistaa ja säilyy elinvoimaisena, kun kunnassa on työpaikkoja ja kaiken kokoisia yrityksiä. Meidän tehtävämme on tukea yrittäjiä ja antaa mahdollisimman hyvä pohja yrittämiselle”, Haapala sanoo.

Tällä hetkellä Limingan Ankkurilahdessa on muutamia vapaita tontteja, mutta nykyiseen kaavaan on tulossa laajennus, jossa on kaavoitettuna noin 70 uutta yritystonttia. Ankkurilahden lisäksi Limingassa on kaksi muutakin yritysaluetta: Liminganportti ja Ekokortteli.

”Limingassa on maata ja mahdollisuuksia. Suuret tontit takaavat sen, että yrityksen kasvaessa ja kehittyessä toimitiloja voi laajentaa vastaamaan uutta tarvetta”, Haapala sanoo.

PS-Pinnoitus Oy vuokraa hallin toimitiloja kuudelle yritykselle.
PS-Pinnoitus Oy vuokraa hallin toimitiloja kuudelle yritykselle.

Aila Palo ja Henri Tiikkaja ovat yhtä mieltä siitä, että Liminka on sijainniltaan nappivalinta yritykselle.

Sen lisäksi, että Tupoksen huoltoasemalla riittää liikennettä vuorokauden ympäri, Ankkurilahdesta hurauttaa vain 15 minuutissa moottoritietä Oulun keskustaan.

”Meillä Oulussa on totuttu ajattelemaan matkat kilometreinä: aina mietitään, kuinka monta kilometriä mihinkin on. Paljon parempi tapa on seurata matkaan kulunutta aikaa, eli kuinka monta minuuttia kuluu minnekin. Liminkaan pääsee näppärästi ja nopeasti ihan mistä vaan”, Aila Palo sanoo.

Tutustu Limingan kehitys- ja yrityspalveluihin osoitteessa limingankehitys.fi/.

Etsitkö yrityksellesi sopivaa paikkaa?

Ota rohkeasti yhteyttä tai tule käymään.

Teemu Haapala

Elinkeinojohtaja

puh. 044 577 9037

teemu.haapala@liminka.fi

Kaj Sartorisio

Yritys- ja sijoittumisasiantuntija

puh. 040 669 4876

kaj.sartorisio@liminka.fi

Miksi yritys Liminkaan?
  •  Tupoksen Ankkurilahden tilavat ja edulliset yritystontit moottoritien varressa
  • Yritystontteja myös Limingan keskustan liepeillä Liminganportin alueella, 8-tien vieressä
  • Oulusta vain vartin ajomatka Ankkurilahteen ja kaksikymmentä minuuttia Liminganporttiin
  • Limingassa on yrittäjämyönteinen ilmapiiri ja erinomaiset elinkeinopalvelut 
  • 60 minuutin etäisyydellä asiakkaita on jopa yli 300 000
  • Sitoutunutta työvoimaa löytyy niin Limingasta kuin lähikunnista