Kun 195-senttinen ja 130-kiloinen raahelainen Henri Ukonaho alkaa puhua lintujen, susien ja muiden luonnoneläinten puolesta, kukaan ei tule veistelemään puujalkavitsejä viherpiipertäjästä. Kummatin kerrostalossa lapsuusvuotensa viettänyt 48-vuotias mies kasvoi isoksi luontoihmiseksi ja haavoittuneiden luonnoneläinten ensiapuaseman pitäjäksi ominaisuuksiensa kautta. Luonto imaisi puoleensa, koska se hoiti häntä parhaiten. Syyn tähän hän sai tietää vasta reilu vuosi sitten, kun ADHD-diagnoosi varmistui ja sitä alettiin hoitaa.
Ukonaho haluaa kertoa, että luonto rauhoittaa yliaktiivista ihmistä ja saa levolliseksi. Luonto on elementti, jossa on hyvä olla.
Ihmiset, jotka kysyvät, onko tunnettu lintumies käynyt Liminganlahdella bongaamassa lintuja, voivat yllättyä.
– Miksi minä lähtisin Liminganlahdelle katsomaan lintuja? Nehän on täällä. Meillä on oma luonto. Sen näkeminen vaatii vain läsnäoloa.
Luonnonlapsi voi löytää luonnon aivan vahingossa.
– Vaimo sanoi kerran, että otapa kamera ja käypä tuolla ottamassa kuva. Sillä reissulla minä olen!
Vuosia kestäneen matkan aikana Ukonaholle on kertynyt mittava kokoelma luontokuvia. Pääosissa on yleensä lähiseudun lintu.
Ukonaho ei koe olevansa lintubongari vaan -seuraaja. Edes valokuvaaminen ei ole ykkösjuttu. Kun hän kulkee metsässä, hän kuuntelee ja katselee ja opettelee lintujen elintapoja. Opittuaan niitä hän voi hoitaa hänen luokseen tuotuja tai löytämiään loukkaantuneita lintuja parhaiten.
– Minä en juokse metsän läpi. Luonnon näkee helpommin liikkumatta. Kun on paikallaan, luontokin herää eloon. Vaatii opettelua, että oppii käyttämään aistejaan. Silmä harjaantuu; se reagoi kaikkeen liikkeeseen, kuuntelemallakin voi eläimiä tunnistaa, sanoo mies, joka on istunut 5 ja puoli tuntia paikallaan saadakseen videoitua Ruupertin puolison, Peppi-valkoselkätikan ruokintapaikallaan sen vieressä istuen.
Kun luonto käy tutuksi, sen asukkaat saavat näkijältään nimet. Löydettyään luonnon eläimet yksilöinä ei kukaan voi olla enää puolueeton silloin, kun kysytään luonnon suojelijaa.
– Näen luonnon ihan eri tavalla. Se ei ole pelkkä metsä. Ihmisten pitäisi muistaa että, kun kuljemme luonnossa, olemme siellä vain käymässä vieraina. Luontoa pitäisi kunnioittaa ja kulkea ympäristö, ja sen eläjät huomioiden. Se on monen elollisen lajin koti ja se kun vedetään maan tasalle, se tuntuu pahalta. Metsiä on hyvä hoitaa, mutta tapoja on muitakin avohakkuut.
Luonnoneläimillä on tarpeeksi vaikeaa ilman meitä ihmisiäkin.
– Meno luonnossa on brutaalia. Listimiseen ei tarvita ihmistä. Ruoka ajaa eläimet epätoivoisiin tekoihin. Petovihahommat menee alkukantaisesti isältä pojalle. Onko sellaista eläintä olemassakaan, jota ei vihata?
Ukonaho haluaa vaikuttaa lapsiin ja nuoriin, koska aikuisiin on vaikea vaikuttaa. Aikana, jolloin monet eläimet kuolevat sukupuuttoon, hänestä kysyy yhä suurta uskallusta julkisesti näyttää, että välittää luonnosta.
Loukkaantuneiden eläinten hoitolan pitäjä tekee palkatonta työtään, koska hän välittää ja koska ne, jotka hänelle apua saadakseen soittavat, välittävät.
– Aika moni on hädässä eläinten takia. Siinä auttaa kahta asiaa: ihmistä ja loukkaantunutta eläintä.
Henri Ukonaho
Pattijoen lintuhoitolan pitäjä on vastaanottanut loukkaantuneita lintuja ja eläimiä kotonaan muutamien vuosien ajan antamalla linnuille ruokaa ja juomaa ja rauhallisen paikan parantua. Hoitotyö vaatii sitoutumista 7 päivänä viikossa ja tehdään täysin omalla kustannuksella.
Pohjois-Pohjanmaan lintuyhdistyksen lintukummi on toiminut lintuoppaana vuoden alusta lähtien: hän opastaa ryhmiä tunnistamaan lintuja luonnossa. Opastusta ovat käyttäneet muun muassa koululaisryhmät.
Lintumies saa näinä päivinä BirdLifen ansiomerkin tunnustuksena luonnon hyväksi tekemästään työstä.