Kolumni
Tilaajille

Loma on mielentila

Moni työntekijä laittaa perinteisesti juhannukselta ”pensselit santaan ja rukkaset naulaan”. Paitsi, jos joutui koronan vuoksi pitämään lomat pois keväällä. Nyt sitten laarin pohjalta kaavitaan päivänvaloon muuan lomapäivä.

Vaikka työ olisi kuinka mielekästä, niin kuin se monelle on, ei sitä määrättömiin jaksa ilman lomaa. Jonkinlainen tauko on paikallaan, että pystyy nollaamaan kovalevyltään epäolennaiset asiat tai alustamaan sen tarvittaessa uudelleen. Tosin työmoodi saattaa jäädä päälle kesälomalla, eikä se toki haittaa, jos tekee lomalla jotain muuta, kuin varsinaista leipätyötä. Uuden laiturin voi rakentaa kesämökin rantaan, talon maalata, pihakaivon puhdistaa, vaatekaapit siivota ja sukkaparit etsiä, eihän sitä loputtomasti voi sohvalla löhötä. Tietysti kaikki eivät ole yhtä innostuneita kesästä, ja pitävätkin lomansa mieluummin muulloin.