Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Kohdellaanko perussuomalaisia niin kuin juutalaista kansaa?

On ollut hupaisaa seurata jo ennen vaaleja alkanutta keskustelua tulevasta hallituksesta. Jo ennen kuin oli tiedossa mikä puolue saa suurimman äänimäärän ja pääministerin salkun, niin demarijohtaja alkoi gallupjohtajana antamaan lausuntoja. Hän on kuulemma miettinyt mielessään kysymykset mitä puolueille lähettää tulevan hallituksen ohjelmakysymyksiin liittyen. Mitään puoluetta ei hänen mukaansa ole vielä poissuljettu hallitusneuvotteluista.

Alusta alkaen demarijohtajan kommenteissa on ollut perussuomalaisten kohdalla kätkettynä Suuri Mutta. Tuo mutta-sana oli perussuomalaisten kohdalla jo ennen vaalituloksen selviämistä.

Aikanaan, kun PS:lle tuli suuri jytky, niin siitä syytettiin äänestäjiä, että he ovat äänestäneet väärin ja ovat loikkareita. Valtapuolueet ja -henkilöt eivät juurikaan suostuneet katsomaan peiliin ja kysymään, onko syy äänestäjien tyytymättömyyteen ollut sittenkin heidän tekemissään päätöksissä. Nehän ilmeisesti saivat aikaan sen, että monet äänestivät jaloillaan.

Tietysti monissa asioissa on hyvää ja jopa suotavaakin harrastaa ennakointia. Minkään vaihtoehdon sulkeminen pois ennakkoon ei kuitenkaan ole suotavaa eikä kovin viisasta ja rakentavaakaan.

Tällaista toimintaa ovat harrastaneet lähinnä lapset tuolla koulumaailmassa ja leikeissään, kun he ovat kyselleet toisiltaan ”alakko nää mua”. Näin ovat jääneet syrjään välituntileikeistä monet lapset, kun heitä ei ”alkanut kukaan”. Tällaisia tapauksia joutuivat sitten selvittelemään varsinkin

ala-asteiden opettajat, joillakin luokilla joskus runsaastikin. Nythän tällaista toimintaa, jota koulukiusaamiseksikin on kutsuttu, on koetettu vähentää aktiivisesti. On ymmärretty, että kiusaamisella saattaa olla myöhemmät, joskus hyvinkin pitkäaikaiset seuraamukset lapsen hyvinvoinnille. Yhteyksiä otetaan kodin ja koulun välillä ja koetetaan saada lapset tulemaan toimeen keskenään toisiaan kiusaamatta.

Jos ajattelemme juutalaisten osaa, niin se on ollut todella vaikea. On hyvin vähän kansoja, jotka ovat ”alkaneet” heitä ja ottavat heidänkin tarpeensa huomioon. Heitä sorsitaan lähes kaikilla foorumeilla. Heitä ei tänäkään aikana tunnu ”alkavan” juuri kukaan.

Mitä me sitten edellä mainitusta opimme, vai opimmeko mitään? Tähän loppuun sopinee entisen koomikon Simo Salmisen laulun sanat, jotka menivät muistini mukaan tähän tapaan. ”On se vaan sillä lailla, että tässäkin maassa on paljon mälsää.....”

On ollut Suomen kansalle häpeällistä, että kahden viimeisen hallituksen toiminta on päättynyt suureen sekasortoon, jota uutisissa on esitelty kaikille kansoille.

Hannu Mattila