Oon viikon miettiny semmosta, voinko kirjotella omia kokemuksiani ja tuntemuksiani koulukiusaamisesta ja muustakin kaltoinkohtelusta.
Oon saanu jutella monen henkilön kanssa. Joku on pystyny ja joku on pinkaissu karkuun. Ei oo ollu rohkeutta puhua näistä kipua tuottavista asioista. On salailtu ja yritetty jaksaa.
Muutama omakohtainen kokemus: Eräs nainen kertoi, että hänen lapsensa harrastivat kiusaamista vääräuskoisia kohtaan. Näin hän kertoi.
Toinen tapahtuma sattu muutama vuosi sitten Härkätorin puistossa. Halusin jutella
asioista yleensä ja miten lie kiusaamisesta tuli puhe. Mutta tämä pitkä mies ei halunnu puhua, vaan juoksi karkuun. Pitkin askelin loikki pois, joten keskustelu luonnollisesti loppu siihen.
Muutama vuosi sitten mulle selvisi tapahtuma, joka on sattunu kauan sitte. Tapasin
miehen, joka kertoi painaneensa mun pään vessanpönttöön. Lukumääristä ei ollu puhetta. Ihmismieli on ihmeellinen. Olin tämän unohtanu. Jostain syystä.
Oliko hänellä oikeus tehä näin. En tiiä. Kuuluin alempaan kastiin. Ja huonommissa
vaatteissakin kuljin. Ja kun olin muutenki ”kitukasvuinen” köyhä. Oli nähtävästi lupa.
Keskikoulun kolmannella luokalla sain nimen ”Känä”. Sen mulle anto luokkakaveri.
Ja se on kulkenu mukana. Muutamat kaverit muistavat ja kysyvät: Mitä ”Känä”?
Sitte 16-vuotiaana aukes uus ura. Join eka kerran viinaa. Ja se ura kesti 33 vuotta.
Tänään on toisin, mutta juopon maine pysyy hamaan loppuun asti. Eihän se mikään
ihme oo, kun juoppo juo. Se on ihme, kun juoppo lopettaa juomisen. Suuri ihme.
Melkein kaikki arvostavat tätä saavutustani. Osa ei. He ovat kateellisia.
Aurinkoisin miettein huomiseen.
Ps. Rikas on harvoin tyytyväinen, Tyytyväinen on aina rikas.
