MIELIPIDE Kehittäminen on siitä hankala käsite, että niin haluttaessa kaikkea muutosta ja investointeja voidaan kutsua kehittämiseksi vaikka kehittämisen nimissä toteutettavat toimenpiteet eivät johtaisikaan parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen palveluiden muodostaman kokonaisuuden, käytettävyyden tai investointi- ja käyttökustannusten osalta.
Raahen Liikuntapaikkaselvitystyöryhmän hiljan julkaistun selvityksen liikuntapaikkojen kehittämisestä ja investoinneista vuoteen 2030 saakka olisi voinut hyvin aloittaa sanoilla ”Rakas Joulupukki”, sillä selvitys näyttää kokoelmalta toiveita joissa kaikkien suurimmat haaveet toteutuvat. Lupaamalla avokätisesti kaikille lisää kaikkea kivaa voi kyllä kerätä poliittisia irtopisteitä, mutta valitettavasti kovin epärealistiset lupaukset jäävät usein toteutumatta.
Tyhjät lupaukset tietysti aikanaan harmittavat kovasti tarinaan uskoneita, mutta siitä voidaan helposti myöhemmin syyttää pahiksia jotka pilasivat joulun. Tästä kerätään ehkä vielä uudet pisteet.
Selvityksessä mainitaan, että työryhmä kuunteli selvitystä laatiessaan muutamia asiantuntijoita ja palveluiden tarjoajia, mutta yhtään varsinaista asiantuntijaa tai asiantuntijatahoa ei mainita nimeltä. Liikuntapaikkaselvitystyöryhmä on demokraattisesti valittu elin, eikä siihen käsittääkseni kuulu yhtään alan asiantuntijaa, mutta olisi silti toivottavaa, että tällaisiin selvityksiin edes yritettäisiin liittää järjelliset perustelut ehdotetuille investoinneille. Pelkkä käyttäjien tarve ei ole riittävä perustelu julkisille investoinneille. Jos eri lajien harrastajat saisivat päättää asiasta, niille jokaiselle rakennettaisiin omat hallit täydellisellä lajivarustuksella. Tai mieluummin tietysti kaksi. Käyttäjien tarpeet ovat loputtomat ja niitä voidaan tyydyttää monella vaihtoehtoisella tavalla. Mutta kompromisseja on pakko tehdä.
Ei siis ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua liikuntapalveluiden organisoimiseksi vaan tarjolla on valtava joukko erilaisia variaatioita. Isojen päätösten tueksi tarvitaan aina riittävän laaja asiantuntijaselvitys mahdollisista vaihtoehdoista, sekä siitä millaista palvelukokonaisuutta kaupunkiin halutaan rakentaa pitkälle tulevaisuuteen. Valinnoissa täytyy huomioida käyttäjien, järjestöjen ja liike-elämän tarpeet, jonka lisäksi tarvitaan vielä investointien vaikuttavuusarvionti ja taloudelliset realiteetit huomioivat laskelmat.
Selvityksessä esitetään kaupungin liikuntapaikkojen hajasijoittelun lisäämistä rakentamalla liikuntatiloja esim. Mettalanmäelle. Haluaisin todella tavata asiantuntijan joka perustelee jotenkin tämän ratkaisun järkevyyttä. Liikunta- ja vapaa-ajanpalveluiden ripottelu eri puolille pikkukaupunkia ei ole käytännöllistä, taloudellisesti järkevää, eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua kehittämiseksi. Jokaisessa edistyksellisessä kaupungissa pyritään nykyään päinvastoin yhdistelemään toimintoja ja kehittämään suurempia massoja palvelevia kokonaisuuksia joissa eri toiminnot tukevat toisiaan ja joiden operointi on tehokkaampaa ja taloudellisempaa.
Kaikilla puolueilla on varmasti vilpitön halu kehittää kaupunkia ja sen palveluita, joten toivoisin että liikunta- ja vapaa-ajanpalveluiden kehittäminen ei jäisi poliittisen irtopisteiden keräilyn ja kissanhännänvedon jalkoihin. Jotta asiassa päästään eteenpäin olisi hyvä jos Mettalan haamun manaaminen viimein lopetettaisiin ja annettaisiin sen levätä rauhassa.