Kirvoitti mielen kirjoittaa, kun luin viime viikon Raahen Seudun jutun, joka liittyi Suomen 100-vuotisvalokuviin. Mukana oli Samuli Paulaharjun kirjassa oleva kuva, jossa lapset kraappaavat katukivetystä Raahessa ja tästä oli jokin "piipertäjä" kommentoinut, että selvää lapsityövoiman käyttöä.
Paljon parjatut suuret ikäluokat joutuivat tai paremminkin pääsivät osallistumaan kaikkiin kodin töihin ja askareisiin. Elettiin suurelta osin vielä maaseutuyhteiskunnassa, joten töitä riitti. Esimerkiksi harava oli tuttu työkalu heti kun ikää ja kokoa oli sen verran, että pystyi sitä heiluttamaan. Samoin hevosen ajo ja traktorikin ajo pelloilla heti kun paino riitti kytkimen polkaisemiseen. Kasvimaan hoito sekä marjareissut tuli lapsille myös tutuiksi. Ei silloin kyselty, että haluatko lähteä, sillä oli luonnollista että kaikki osallistuvat, jotka metsässä pääsevät liikkumaan.
Suurista ikäluokista suurin osa siirtyi työelämään kansakoulupohjalta, mutta ei heillä silti ollut "peukalot keskellä kämmentä" kun oli jo oltu monessa mukana. Nykyisin kuulee tarinoita, että nuoret ensimmäiseen työkokemukseen tullessa eivät osaa muuta kuin kännykkää räplätä. Ei mahda monessa paikassa se taito pitkälle riittää. Ei tietenkään pidä yleistää, mutta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa".
Jokin aika sitten etelää ravisutti myrsky ja hätäkeskus ruuhkautui. Jäi jo käsitys, että soitettiinko sinne siitä, että kengät kastui sateessa? Varmasti osa soitoista johtui uusavuttomuudesta.