Lapsena ollessani kesäisin oli monenlaisia touhuja, joissa pääosaa näytteli Pattijoki. Asuimme noin puolen kilometrin päässä joesta.
Tein ensimmäisen ongenkoukkuni nuppineulasta: koukku ohueen lankaan ja lanka kiinni parimetriseen puuvapaan.
En ollenkaan uskonut saavani kalaa ja sain hirveän sätkyn, kun kala nappasi koukkuun kiinni. Se oli pirteä 15-senttinen ahven. Ylpeänä esittelin kalan kotona. Siitä alkoi urani kalastajana. Toki oli muutakin touhua, mutta ahven pysyy aina ajatuksissani ykkösenä.
Tiesin, että yhdessä turpaskasassa oli ampiaispesä. Sinne meni ja sieltä tuli ampiaisia. Minähän tökkäsin tikulla kulkureikään ja silloin alkoi ampiaisten hyökkäys. Lähdin karkuun, mutta yksi pääsi pistämään polven seutuville.
Juoksin kotiin mummun tykö näyttämään sankaritekoani. Mummu pyyhkäisi ampiaisen jalastani ja kehotti minua pysymään kaukana ampiaispesistä.
Nyt kirjoitellaan, että ampiaisen pisto on hyvin myrkyllinen. Onkohan saasteet muuttaneet pistosta myrkyllisemmäksi, kun minua kerran pisti kymmeniä ampiaisia astuttuani ampiaisten pesään uikkarit jalassa, eikä kummempia seurauksia tullut, paitsi että tietenkin pisto on aina kivulias.
Kerran löysimme mehiläispesän. Isommat pojat tiesivät mitä hunaja on ja osasivat syödä pesästä hunajaa. Mutta minä söin jotakin muuta. Mehiläistoukkia. Eivät maistuneet ”makialle”.
Oli surullisiakin tapahtumia. Minulla oli usein korvat kipeänä ja oli vaikeuksia saada särkyä loppumaan. Kuulemma huusin yötä päivää. Toinen toistaan parempia parannuskeinoja neuvottiin ja vihoviimeinenkin otettiin käyttöön. Potilaan omaa lämmintä pissaa lorruutettiin kipeään korvaan ja tämän minä muistan. Tunsin kuinka lämmin pissa lorisi korvaan ja tuntui heti hyvältä, korva rupesi parantumaan.
Korvista minulla, Äidin kertoman mukaan, on ollut lapsena muutakin harmia. Oli tullut ajos toiseen korvaan ja pää oli ollut ihan muodoton. Minua käytettiin Oulussa korvalääkärissä monta kertaa.
Äiti oli ollut huolissaan päästäni, palautuuko se enää muotoonsa. Jonkinlainen päästäni kuitenkin tuli. Sopivaa pipoa ei vain tahdo löytää.
Hämärä muistikuva on junamatkasta, aamujunalla Ouluun ja iltapäivällä takaisin. Korvalääkäri oli lähellä Oulun asemaa, olikohan se lääkäri nimeltään Kiianmies. Oli kehunut minua kiltiksi potilaaksi.
Vuokraisäntä laittoi kerran Velipoika Pentin, minua 5 vuotta vanhemman, tappamaan muurahaisia vasaralla, kun muurahaisten tie meni suoraan heidän talon alle. Äiti kun näki tämän touhun, niin Pentin teurastajan ura loppui kerralla.
Oi niitä aikoja.