Alpuan joka kesä järjestettävälle taideleirille tullaan vuosi toisensa jälkeen. Pirjo Haurinen ja Martti Valkonen nauttivat hekin leirin pitämisestä.
– Tämähän on meille vähän kuin lomaa! Tätä aina odottaa. Monta viikkoa aikaisemmin rupesin miettimään, että kiva tulla tänne ja nähdä vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja, Haurinen kertoo.
Itse leirin lisäksi Alpuan hiihtomajan metsämaisemat tuovat oman rentouttavan lisänsä tunnelmaan ja viihtyvyyteen.
– Luonnon helmassa ihmiset voivat keskittyä tekemiseen, kun ei ole mitään muuta, Haurinen naurahtaa Valkosen kompatessa: maaseutuympyröissä on luontoa ja usein myös vireää toimintaa.
Tyrnäväläiselle Mirja Mikkolalle leiri ei, kuten monelle muulle, ole ensimmäinen: Alpuassa viihdytään nyt jo kolmatta kertaa.
Hän maalaa lapsuudenkotinsa maisemia: lumihankea ja latoa, jonka viereen lumijuoksutukset muodostuivat.
– Tulivat aina nuo nietokset, kun haettiin hevosilla heiniä.
Mikkola on piirtänyt lapsuudesta asti, hänellä oli aina mukanaan ruutuvihko piirtämistä varten. Öljyväreihin hän siirtyi 70-luvun lopulla.
– Sai maalata sellaisia tauluja, jotka sai laitettua seinälle ja kehystettyä. Olen myynytkin tauluja, mutta ei niitä raaski myydä, annan mieluummin.
Hänen suosikkiaiheitaan ovat maisemat ja vanhat rakennukset. Monet kuvat kumpuavat nostalgiasta.
– Saa panna muistoihin vanhoja näkymiä, muistikuvia. Se hirveästi lämmittää sydäntä, kun muistele entisaikoja.
Leirillä on mukavaa lisäksi se, että näkee toisia maalareita ja sitä, minkälaisia tauluja he maalaavat.
Toisaalta ensikertalaisiakin on. Kaisu Raatikainen päätyi leirille ystävänsä Seija Suutarin innoittamana.
– Seija tuli kaupassa vastaan ja tuli "käsky" että nyt mennään taideleirille.
Maalaaminen on Raatikaiselle tuttua nuoruudesta, mutta ruuhkavuosina harrastus jäi. Kaipuu takaisin taiteen pariin oli kova ja hän on Suutarin kanssa käynyt muutaman vuoden Ruukin taidepiirissä. Parasta on tekemiseen uppoutuminen. Lisäksi värit merkitsevät paljon.
– Joskus on mennyt kokonaisia sunnuntaipäiviä siihen, että olen vain maalannut. Ihana käyttää värejä, mielikuvitusta ja luovuutta, siitä tulee hyvä fiilis. Olen kaikkein omimmillani, kun teen käsillä ja keskityn, hän kertoo.
Leirillä hän maalaa kukkien täyttämää asetelmaa. Sekin, kuten hänen työnsä yleensä, on pullollaan väriä.
– Siinä on kesäiset tulppaanit ja syksyinen kurpitsa, sellainen vastakkainasettelu.
Suutarin aikomuksissa taideleiri on ollut jo pidemmän aikaa.
– Monena keväänä olen leiriä ajatellut, mutta aina vasta lehtijutusta huomaan, että se meni jo. Nyt aloin ajoissa katselemaan tätä.
Maalaamisesta on tullut hänelle hyvää ajankulua, harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen kokemuksia arkeen.
– Olen aina ajatellut, että kun jään eläkkeelle, niin alan maalaamaan. Sitten hoksasin, että eihän sitä tarvitse siihen asti odottaa. Minusta oli jännä, kun jotakin osasinkin!
Hänen vakioaiheisiinsa kuuluvat maisemat ja luonto. Tällä kertaa hän kokeilee jotakin itselleen uutta.
– Aiheenani on tyttö ja viljapelto. En ole aiemmin maalannut kasvoja, pitäähän se aina kokeilla.
