Soitin viime maanantaina Saloisten Reippaan hiihto- ja ampumahiihtojaoston puheenjohtaja Timo Mäkiselle. Hän kertoi, miten upeasti talkooväki on ollut auttamassa Raahen hiihtomajalla Reippaan ja Saloisten Salaman seuran porukoita, kun alueelle on puskettu lumitykillä lunta. Tämä lumi on saatu levitettyä kilometrin reitille, joten innokkaimmat hiihtäjät pääsivät kiertämään kilometrin lenkkiä. Mäkisen puheet talkootyön merkityksestä nostivat pienet kylmät väreet pintaan. Täytyy ihmisen rakastaa hiihtoa todella paljon, että vahtii lumitykin toimintaa yön pimeinä ja kylminä tunteina. Nostan hattua tästä sitoutumisesta. Itse en harrasta hiihtämistä, joten saisi houkutella pari kertaa mukaan näihin talkoisiin.
Olen korostanut ennenkin, että talkootyö on tärkeää, eivätkä esimerkiksi ottelutapahtumat pyörisi ilman sitä. Monesta suusta kuulee, kuinka talkootyön tekijöitä on entistä hankalampaa löytää, mutta siltikin aina jostakin ne tarvittavat käsiparit löytyvät.
Olen itse huono talkoilija.