Markus miettii nyt po­li­tiik­kaan lähtöä

Kuvausryhmä oli paikalla Siikajoen valtuustossa, kun Markus Kuotesaho tuli kuuntelemaan kokousta.

Markus Kuotesahosta on tulossa taas uusi televisio-ohjelma. Siinä hän harkitsee politiikkaan mukaan lähtemistä. Markus Kuotesaho
Markus Kuotesahosta on tulossa taas uusi televisio-ohjelma. Siinä hän harkitsee politiikkaan mukaan lähtemistä.
Markus Kuotesahosta on tulossa taas uusi televisio-ohjelma. Siinä hän harkitsee politiikkaan mukaan lähtemistä.
Kuva: Raili Viirret

Siikajoen valtuuston kokouksessa tehtiin torstaina uutta dokumenttiohjelmaa kunnan ehkä kuuluisimmasta henkilöstä, Markus Kuotesahosta.

Kokouksen aluksi ja tauoilla Markus Kuotesaho tiedusteli eri valtuustoryhmiltä, suostuisivatko he ottamaan hänet ehdokkaaksi tulevissa vaaleissa.

Vastaus yllätti Kuotesahon, sillä kaikki puolueet olivat avomielisesti ottamassa hänet mukaan politiikkaan ja ehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa.

Valtuuston puheenjohtaja Päivi Eskola (kesk.) kertoo, että Yleisradion kuvausryhmän mukaan tulosta kokoukseen kerrottiin etukäteen, ja myös valtuutetut saivat siitä tiedon, joten televisioryhmän kuvaaminen tullut vuoden viimeistä kokousta istuneelle valtuustolle yllätyksenä.

Kokous pidettiin poikkeuksellisesti Törmälän maatilamatkailutilalla, jossa tarjolla oli myös jouluateria.

Markus Kuotesaho istui kokouksessa pitkät pätkät kuuntelemassa kokouksen kulkua, samalla kun häntä kuvattiin. Ennen kokousta ja väliajalla tallennettiin hänen keskustelujaan eri ryhmien edustajien kanssa. Myös selfiekuvia otettiin. Muun muassa kunnanjohtaja Pertti Severinkangas halusi yhteisen kuvan hänestä ja Markuksesta.

Kokouksessa Kuotesaho sai tietoja Hannu Kallungilta muun muassa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän taloudesta ja toiminnasta. Myös koulutusasiat kiinnostivat, kun paikalla oli Raahen koulutuskuntayhtymän johtaja Jaana Ritola selvittämässä ammattikoulutuksen tilannetta.

Yleisradion väki ei suostunut kertomaan dokumenttifilmin teosta sen enempää. Sen aikataulusta ja tarkemmasta sisällöstä tiedotetaan myöhemmin.

Markus Kuotesaholla oli päällään televisio-ohjelmassa osin uudet vaatteet. Hän kuvauksia varten käynyt myös kampaajalla ja saanut uuden värin hiuksiinsa ja myös kiharaisen kampauksen. Häntä itseään harmittaa se, että päälaelta tukka harvenee kovaa vauhtia.

Revonlahden Transuksikin kutsuttu Kuotesaho nousi valtakunnan julkisuuteen Yleisradion Perjantai-ohjelman Siikajoen kirjeenvaihtaja- lausunnoillaan ajankohtaisista aiheista. Sen jälkeen hänestä on tehty sarja Markus vs. maailma. Siinä hän vieraili Pattayalla, Tukholmassa, Huippuvuorilla, Fuengirolassa ja Pariisissa. Hän onkin kerännyt miljoonia katsojia suorasukaisilla ja myös humaaneilla mielipiteillään.

Politiikka häntä ei aiemmin ole kiinnostanut, mutta hän saa usein palautetta sanomisistaan: "Sanovat, että olen järkevämpi kuin kaikki poliitikot yhteensä".