
Malmitiellä ja Mattilanperäntiellä tämän vuoden elokuussa suurta ylinopeutta kaahannut raahelainen nuori mies on joutunut tuomiolle teostaan.
Vuonna 1997 syntynyt mies tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoihin.
Mies ajoi mutkaisella ja huonokuntoisella Mattilanperäntien 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella 115 kilometriä tunnissa ja 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella 98 kilometriä tunnissa. 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella hänen vauhdikseen mitattiin 135 kilometriä tunnissa.
Lisäksi hän ohitti autollaan toisen auton keltaisen sulkuviivan alueella, kun näkyvyys oli riittämätön turvalliseen ohitukseen.
Miehen hurjastelusta oli todisteena tallenne.
Oikeus totesi, että mies on aiheuttanut ajotavallaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.
Hän joutuu maksamaan 60 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan 360 euroa. Lisäksi hän saa maksaakseen rikosuhrimaksun, 80 euroa.
Tuomio annettiin kirjallisessa menettelyssä, sillä mies tunnusti syyllisyytensä.