Kolumni
Tilaajille

Me ja muut

Viime aikoina on käsitelty lestadiolaisuutta usealla foorumilla eri näkökulmilta. Oletin, että sen jälkeen olisi otettu esille muitakin, enemmän tai vähemmän hiljaisuuden muurin takana toimivia uskonnollisia yhteisöjä, mutta niin ei ole tapahtunut. Avoimuuden oletan lisäävän suvaitsevaisuutta. Ja toisinpäin: sulkeutuneisuus saa vetämään outoja johtopäätöksiä irrallisista tietoon tulleista asioista. Ajatellaan jopa, että kaikki yhteisön jäsenet toimivat samalla tavalla.

Aikaisemmin lestadiolaisuudesta julkisuuteen ovat kertoneet lähinnä liikkeestä eronneet. Hoitokokouskäytäntö tuntuu jättäneen aikuistuvan nuoren sieluun elinikäisen jäljen. Suku ja ystävät ovat voineet kääntää selkänsä uskonyhteisöstä lähteneelle, jättää hänet selviytymään yksin. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia on käsitelty valtakunnan uutisissakin. Vaaditaan paljon rohkeutta ihmiseltä kertoa kokemistaan kamaluuksista. Salaamisen halu ja pyrkimys pitää tieto liikkeen sisällä on tehnyt pahoista asioista vielä pahempia – saanut ulkopuoliset epäilemään, että kyse ei olekaan yksittäistapauksista.