Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Pääkirjoitus

Meitä on yhä vä­hem­män

Tilanteeseen on yritetty vaikuttaa, mutta tulokset ovat ainakin toistaiseksi olleet varsin vaatimattomat.

Tilastokeskuksen väestön ennakkotilaston mukaan Raahen kaupungin asukasmäärä oli kesäkuun lopussa 24 019. Se on 54 asukasta vähemmän kuin puoli vuotta aikaisemmin, viime vuoden viimeisenä päivänä, ja 45 vähemmän kuin vain vähän aikaisemmin, toukokuun lopussa tänä vuonna.

Raahen asukasmäärä on laskenut uhkaavasti kohti 24 000 asukkaan rajaa. Uhkaavasti siinä mielessä, että seuraavan tuhatrajan rikkoutumiseen ei ole enää pitkä matka.

Viime vuosikymmenellä eli 2010-luvulla Raahen asukasmäärää kirjoitettaessa kaksi ensimmäistä numeroa olivat vielä kaksi ja viisi.