Helsingin keskustakirjasto Oodista käyty keskustelu paljasti, että monet suomalaiset haluavat edelleen nähdä kirjaston sellaisena kuin se joskus oli tai sellaisena kuin sen joskus kuvitellaan olleen.
Oikeasti kukaan ei varmaankaan halua menneisiin palata. Nykyaika näkyy siinä, että kirjastot tarjoavat kaiken aikaa enemmän palveluja myös verkossa.
Vaikka sähköisten aineiston merkitys kasvaa, fyysisen kokoelman merkitystä ei sovi väheksyä. Kovasti ihmettelen Espoon kirjaston päätöstä lopettaa täysin fyysisten äänitteiden hankinta.
Yksinkertaistaen ajatus on siinä, että fyysistä kokoelmaa ei enää tarvita, koska asiakkaat saavat haluamansa netistä.
Cd-levyjen lainaus on Spotifyn lanseeraamisen jälkeen vähentynyt rajusti, mutta on meitä vielä jäljellä, jotka arvostamme esineen konkreettisuutta enemmän kuin musiikin helppoa saatavuutta.
Musiikin striimauspalveluista Suomessa suurimman, eli Spotifyn kokoelman kaiken kattavuutta sitä paitsi liioitellaan. Vaikka palvelusta löytyy jo vastarannan kiiskien, kuten King Crimsonin, The Beatlesin ja Led Zeppelinin tuotantoa, siinä on paljon aukkoja.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen avantgardeen, jatsiin ja ylenmääräiseen häröilyyn keskittynyt levy-yhtiö Tzadik vaikuttaa poistaneen levynsä palvelusta jo vuosia sitten.
Outi-kirjastojen musiikin suoratoistopalvelut eivät voi kilpailla Spotifyn kanssa kokoelman laajuudella, mutta tärkeintä ei aina ole kokoelman suuruus.
Kirjastoasiakkaan näkökulmasta sähköiset palvelut ovat hyvä lisä, mutta ei niistä ole kirjastokokemuksen korvaajaa. Esimerkiksi musiikkikirjastoja on Suomessa rakennettu sellaisella rakkaudella, intohimolla ja tietämyksellä, että algoritmin vähän sinne päin tekemät suositukset eivät pääse lähellekään.
Isoilla kaupungeilla on isojen kaupunkien määrärahat, mutta on paljon hienoa kulttuurityötä tehty pienemmilläkin paikkakunnilla.
Esimerkiksi Sotkamon musiikkiosasto oli 1990-luvun alussa vertaansa vailla oleva innoituksen lähde. Selityksiä sen mahtavuudella on pari. Ensinnäkin sitä tehtiin 1980-luvulla, kun rahasta ei ollut sellaista jatkuvaa puutetta kuin nykyisin. Toinen selitys on, että kokoelmaa oli rakentamassa suomalaisen musiikkikirjaston elävä legenda Heikki Poroila.
Hänen kautensa Sotkamossa jäi lyhyeksi, mutta hänen perintönsä on yhä edelleen läsnä Sotkamon kirjastossa. Poroilan aikanaan hankkimia levyjä oli ainakin toissavuonna edelleen lainattavana.
Toivottavasti levyjä myös lainataan, sillä sitä varten ne on aikanaan hankittu.