Miina muis­tut­taa his­to­rias­ta

Ulkofantissa Miilufantin pihalla köllöttelee aito merimiina. Sitä ei pääse läheltä näkemään ellei ole vieraana Miilufantissa, mutta ohipurjehtivat veneet ja melojat näkevät sen hyvin.

Reino Näsi toimi miinanraivaajana Suomenlahdella toukokuusta syksyyn 1947. Pekka Miilukangas sai veteraanilta lisätietoa Miilufantin pihaan entisöidystä merimiinasta.
Reino Näsi toimi miinanraivaajana Suomenlahdella toukokuusta syksyyn 1947. Pekka Miilukangas sai veteraanilta lisätietoa Miilufantin pihaan entisöidystä merimiinasta.
Kuva: VESA JOENSUU

Ilmassa on enemmän kuin odotuksen tuntua, kun parkkeeraamme automme miinanraivaajaveteraani Reino Näsin kanssa koulutuskeskus Miilufantin portin ulkopuolelle.

Kurkimme pihaan ja siellä merenpuoleisella nurmikentällä on kuin onkin iso, harmaa pallo.

Näsi selvästi ilahtuu nähdessään pitkästä aikaa aidon merimiinan.

– Aivan se on oikean miinan näköinen. Mutta omin jaloin se ei ole tuohon tullut, Näsi naurahtaa.

Kohta saamme lisävalaistusta, kun Miilukangas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Miilukangas tulee päästämään meidät pihaan ja ottamaan lähikontaktia itse miinaan.

Miilukangasta itseäänkin kiinnostaa lukuisat asiat miinassa ja kun paikalla on asevelvollisuutta miinanraivaustyössä suorittanut Näsi, saamme kaikki merimiina-pikakurssin.

– Tein miinanraivaustyössä sellaisia 16-tuntisia päiviä. Raivaajat ajoivat yhteensä 1,8 miljoonaa kilometriä, 44 kertaa maapallon ympäri. Oltiinhan siinä vähän henkeäkin kaupan, Näsi tuumaa.

-
Kuva: VESA JOENSUU

Miilukankaiden miina on perinteinen kosketusmiina.

Se on todennäköisesti kotoisin Suomenlahdelta. Miinoilla on tuhottu laivoja ja sukellusveneitä.

Pekka Miilukangas kertoo miinan löytyneen yrityksensä rannasta.

– Kun tulimme 1987 tuohon vastarannalle, siellä se oli nokalla. Rannassa oli muutakin peltiromua, Miilukangas kertoo.

Näsi veikkaa, että kun miinoja on jouduttu purkamaan varastoista, niillä ei ole ollut enää muuta käyttöä kuin toimittaa metalliteollisuudelle raaka-aineeksi eli uudelleen valimolle sulatukseen.

Miilukangas naurahtaa, että heillä onnistuisi helposti merimiinojen valmistus, kauneusarvoista kun ei tarvitse välittää. Miinan pinnassa näkyy paljon korjaushitsausten jälkiä.

Hauskannäköisestä olemuksestaan huolimatta tämänkaltainen miina on ollut valtavan tuhovoimainen.

– Juuri tällainen miina tuhosi panssarilaiva Ilmarisen. Sisällä on ollut vähintään 300 kiloa räjähdettä, Näsi sanoo.

Miinassa on ollut viisi sarvea, jotka kohteeseen osuessaan taipuvat ja rikkovat sisällään olevan happoampullin. Kun happoliuos pääsee sarvipariin, se synnyttää sytyttimen tarvitseman sähkövirran.

Tämä miina on purettu ja sarvien tilalle laitettu suojapultit. Yläpäässä ollut luukku on suljettu, siitä on päässyt purkamaan miinaa. Luukun kohdalle Miilukankaat ovat tehneet kahvan.

– Meiltä meni Suomen paras miinamestari 1947 Haapasaaren eteläpuolella. Siinä meni kolme miestä, Näsi muistelee purkuoperaatiota, jossa ei hengenmenetyksiltä säästytty.

Koulutuskeskuksessa vierailevat ihmiset haluavat yleensä kuvauttaa itsensä miinan kanssa.

Sotahistoriallinen esine synnyttää luonnollisesti aina keskustelua.

– Olemme halunneet tuoda sen tähän, koska se näyttää yhtä aikaa kauniilta ja jännittävältä, liittyy mereen ja on historiaa, Miilukangas sanoo.

Pohjois-Pohjanmaan rannoilla on vain yksi "museomiina", miinanraivausmuistomerkki Kalajoen Kallassa. Miilufantin miina on sitä isompi.

Näsi huomauttaa, että miina on humaani ase.

– Siinä mielessä, että se ei ole koskaan siviilien kiusana, mutta on köyhällekin tehokas ase.