Kotina Tor­ni­ta­lo

Maija. Nimi, joka toistuu kerta toisensa jälkeen Tornitalon asukkaiden puheissa. Hän on 90-vuotias, mutta ei sitä ikinä uskoisi, he tuumaavat.

Ja jos jotakuta pitää Tornitalosta haastatella, niin ehdottomasti Maijaa, asukkaat kommentoivat.

Eli lähdetäänpä Maijan oven taakse. Kyseessä on Tornitalon neljännessä kerroksessa asuva Maija Suonvieri, joka muutti Tornitaloon suunnilleen kymmenisen vuotta sitten.

– Ensin asuin kolmannessa kerroksessa, mutta en tykännyt siitä asunnosta, kun ei siinä ollut kunnon keittiötä. En minä kyllä tämänkään asunnon keittiöstä tykkää, kun se on suljettu eteisen puolelta, Suonvieri kommentoi.

On vasta aamupäivä, joten Suonvieri istuskelee vielä asunnossaan. Kevään lämpimät kelit ovat mahdollistaneet sen, että Tornitalon asukkaiden suosikkiajanviettotavan on voinut aloittaa tänä vuonna aikaisin. He nimittäin istuvat lähes päivittäin taloyhtiön pihalla juttelemassa, kahvia juomassa ja yleensäkin vain toistensa seurasta nauttimassa. Onpa pihalla vietetty niin syntymäpäiviä, juhannusjuhlia, lettukestejä kuin satunnaisia kahvitteluhetkiäkin.

– Kesällä me ollaan ulkona. Tuossa me porukalla pihalla istutaan ja saatetaan olla siinä useampikin tunti. Mitä nyt joku käy välissä vessassa tai syömässä.

Suonvieren mukaan pihalla oleskelu on sitä, mitä Tornitalossa asuvat kesällä tekevät. Talvella taas kukin vetäytyy aika lailla omaan asuntoonsa.

– Ei täällä käydä toisten tykönä. Kyllä minä alkuun pyysin aina väkeä käymään, mutta eivät ne tulleet. Talvet saattavatkin mennä niin, ettei täällä näy yhtään ketään. Joku tulee vain siinä vaiheessa vastaan, kun roskat vie.

Yhteisöllinen talo

Myös Tornitalon ensimmäisessä kerroksessa asuva Maija Mämmelä kuuluu tähän porukkaan, joka kokoontuu kesän mittaan kahvittelemaan Tornitalon edustalle. Mämmelä nimeääkin Tornitalossa asumisen parhaaksi puoleksi sen yhteisöllisyyden.

– Täältähän ei lähdetä mihinkään kesän aikana, kun istumme melkein joka päivä tuossa pihalla. Usein joku tuo siihen jotakin, ja monesti minulta kysytäänkin, että jos ostan kakun niin keitätkö kahvit. Minusta on tullut se talon kahvinkeittäjä, Mämmelä nauraa.

Yhteisöllisyydestä kertoo Mämmelän mukaan myös se, että Tornitalossa naapureita aina tervehditään ja kaikille myös jutellaan. Ja jos esimerkiksi jauhot loppuvat kesken leivonnan, ei ole hänen mukaansa homma eikä mikään hakea täydennystä naapurista.

– Paljon me yhdessä puuhaillaankin. Esimerkiksi kukat olemme laittaneet tuohon pihalle aina itse. Ja milloinkohan se oli, kun minä järjestin kahvittelut täällä asunnossani. Oli täällä ainakin seitsemän henkeä, ja monta tuntia vain istuskelimme ja pidimme hauskaa, Mämmelä toteaa ja jatkaa:

– Kyllä täällä naapureista tulee ihan oikeasti ystäviä. Ja minusta se on ihanaa, kun on tällaista yhteistoimintaa.

Alimman kerroksen etuja

Mämmelän kaksio on siitä erikoinen, että se on ainoa Tornitalon 36 asunnosta, jossa on oma piha. Siihen mahtuukin kätevästi esimerkiksi grilli sekä lintulauta, jonka tohinaa Mämmelä pääsee tarkkailemaan aamukahveja juodessaan.

– Tuossa yläpuolella on parveke, ja sen takia aurinko ei pahemmin minulle kurkistele. Mutta eipä myöskään sada portaille.

Mämmelällä ei ehkä ole kotonaan niitä maisemia, joihin kymmenen kerrosta ylempänä asuvat naapurit ovat tottuneet. Hän kuitenkin nauttii täysin rinnoin oman kaksionsa etuuksista: terassin kautta pääsee kätevästi kulkemaan, koska Mämmelän poika on rakentanut siihen portin. Mämmelän asunnossa on myös jotakin sellaista, mitä kellään muulla talon asukkaalla ei ole – ikioma vaatehuone.

– Tämä talo on kyllä hyvässä kunnossa siihen nähden, että se on valmistunut vuonna 1958. Tähän ollaankin juuri tekemässä kuntokartoitus ja silloin saisi valittaa, mutta ei minulla ainakaan ole mitään ongelmia.

Yläkerrasta alakertaan

Kerrosta ylempänä, noin 35 neliön kokoisessa kaksiossa, asuu Pekka Keränen. Hän muistelee muuttaneensa nykyiseen asuntoonsa vuonna 1994 – heti sen jälkeen, kun Tornitalon remontti oli saatu valmiiksi.

– Tämähän on iso asunto. Silloin kun työskentelin säkäkokkina laivoissa, asuin aina hyteissä, jotka olivat pieniä kuin junien makuuhuoneet. Ja meitä oli aina kaksi yhdessä hytissä, Keränen selittää.

Ennen nykyiseen asuntoonsa muuttoa Keränen asui äitinsä luona ne pätkät, kun hän ei ollut merillä. Paljoa sijainti ei ole tästä muuttunut, sillä Keräsen äitikin asusti Tornitalossa – ainoastaan pari kerrosta ylempänä.

– Äitihän se oli, joka alkoi silloin remontin aikaan vihjailla, että pitäisikö aikamiespojankin jo omillaan asua, Keränen nauraa.

Kotiarestissa

Nuorempana Keräsen elämä oli sen verran vilkasta, että asunnolla ehdittiin vain pyörähtää töiden, harrastusten ja hauskanpidon välissä. Nyt tahti on kuitenkin sen verran rauhoittunut, että kuluneen talven pahimmat pakkaspäivät Keränen vietti pääasiallisesti sisätiloissa.

– Siinä olin melkein kaksi kuukautta kotiarestissa, kun on tuo liikkuminen mennyt niin hankalaksi. Mutta minä esimerkiksi luen paljon, ja viimeisen parin vuoden aikana oletkin lukenut kaikki merenkulkijoiden muistelmat, Keränen mainitsee ja jatkaa:

– Ja toki täällä on seuraa tarjolla, varsinkin kesäisin. Silloin meillä on aina mummujen kanssa bileitä, ja he saattavat soittaa, että nyt täällä (Tornitalon pihalla) on kahvia tarjolla.

Keräsen mukaan Tornitalon asukkaat vaihtuvat harvakseltaan. Suurin osa asukkaista on eläkeläisiä, ja hänen laskujensa mukaan vain kahdessa asunnossa asuu lapsiperhe.

– Kyllä tämä on sellainen vanhustentalo. Hyvin vähän asukkaat vaihtuvat – oikeastaan vain silloin, kun joku kuolee. Sama perusjengi tässä on suurin piirtein pysynyt.

Näkymä kuin New Yorkissa

Jos on syntynyt, kasvanut ja elänyt nuoruusvuotensa Helsingin keskustassa, voi Raahestakin kaivata samanlaista urbaania ympäristöä. Aivan samalle tasolle ei täällä ehkä päästä, mutta jo se, että asuu kaupungin korkeimmassa kerrostalossa, voi tuoda mieleen nuoruusajan ympäristöt.

– On tämä varmaan ainoa talo Raahessa, missä voi elää tällaista kaupunkimaista elämää, toteaa Tornitalon viidennessä kerroksessa asuva Irmeli Rosselló Ramón.

Rosselló Ramónin asunto on Tornitalon mittakaavassa iso, noin 80 neliötä. Se sijoittuu talon merenpuoleiselle laidalle niin, että ikkunoista näkee kolmeen eri ilmansuuntaan: Porvari- ja Kauppakoululle päin, lukiolle päin ja kirjastolle päin.

– Se, mikä tässä asunnossa on omasta mielestäni ihaninta, on tämä näköala. Tältä korkeudelta näkee lukion katon yli merelle, kuten purjevenesatamaan. Ja kun on talvi ja pimeää, näkee, kuinka jäänsärkijät liikkuvat merellä.

Rosselló Ramón on asunut Tornitalossa vuokralla 1990-luvulta lähtien. Jossain vaiheessa hän pohti, että lunastaisi asunnon itselleen, mutta sitten käytännön asiat alkoivat mietityttää.

– Ajattelin, että jos menehdyn, niin sitten asunto jää lasten haitoiksi. Eli vuokralla tämä on minulla ollut, ja hyvin olen kyllä viihtynyt. Ja olen minä ajatellut, että kyllä minä asun tässä niin kauan kuin vain terveys kestää.

Rosselló Ramónin mukaan Tornitalon parhaista maisemista pääsee nauttimaan sen saunoissa. Talon asunnoissa ei ole omia saunoja, mutta kaksi yhteiskäytössä olevaa saunaa sijaitsee talon 12. kerroksessa. Siellä Rosselló Ramónkin saunoo kerran viikossa.

– Kun istun saunan lauteilla ja on pimeää, näkyy ikkunasta katuvalot aina Pattijoelle asti. Silloin voin ajatella olevani New Yorkissa, Rosselló Ramón hymyilee.

Uusia asukkaita

– Eihän tuo hissi ole pienikään! Jyväskylässä kun asuttiin kerrostalossa, hissi oli varmaan puolet tuosta. Se oli rakennettu kierreportaiden keskelle, joten siinä ei ollut yhtään tilaa, toteaa yksi Tornitalon tuoreimmista asukkaista, 81-vuotias Raimo Lång.

Lång ja tämän vaimo muuttivat Tornitalon kuudenteen kerrokseen noin parisen kuukautta sitten. Koska Tornitalon hissi on suhteellisen pieni ja portaitakin riittää, on Långilta pakko kysyä, miten muutto heiltä sujui.

– Ei se ollut homma eikä mikään. Itse tosin olin sairaalassa ja muuttomiehet hoitivat koko muuton, mies virnistää.

Långin mielestä Raahessa ja Tornitalossa on ollut kaikin puolin rauhallista asua. Naapuriasunnoista ei kantaudu ääniä omaan asuntoon eikä ohi kulkeva liikennekään pahemmin häiritse.

– Yksi päivä piti käskeä vaimoa katsomaan, kuinka tuohon viereiseen risteykseen meinasi syntyä ruuhkaa. Siinä kulki jopa yksi auto.

Sitä Lång on jäänyt Jyväskylästä kaipaamaan, että kaikki palvelut olivat aina lähellä. Nyt hän joutuu esimerkiksi lähtemään usein Ouluun asti lääkäriin.

– Ja täällä paikkoja meinaa olla vaikea löytää, kun on vasta niin vähän aikaa täällä asunut. Mutta onneksi sitä ei tässä iässä enää hirveästi mitään kaipaa, joten siltä kannalta pärjää aivan hyvin.

40 vuotta asukkaana

Seitsemännessä kerroksessa asuntonsa oven avaa Esko Hurnanen. Hän on ollut juuri aikeissa lähteä ulkoilemaan, mutta suostuu lykkäämään reissuaan haastattelun ajaksi.

Hurnanen on yksi Tornitalon pitkäaikaisimmista asukkaista. Alkuun hän, hänen vaimonsa sekä heidän lapsensa asuttivat isompaa asuntoa, mutta neliöitä alkoi olla liikaa siinä vaiheessa, kun lapset muuttivat pois kotoa.

– 40 vuotta me olemme tässä talossa asuneet. Ja useammassa eri asunnossa. Ja kun väki on vähentynyt, emme ole tarvinneet enää niin paljoa neliöitä. Hyvin olemme kahdestaan pienemmässä asunnossa pärjänneet, Hurnanen sanoo.

Samaan tapaan kuin Rosselló Ramónilla, myös Hurnasilla on asunnostaan hienot näkymät eri puolille Raahea. Hurnanen kertookin seuraavansa ikkunoista muun muassa jäiden liikkeitä.

– Kyllästyyhän sitä siihen jatkuvaan maiseman tuijottamiseenkin, mutta kyllä esimerkiksi tuota kevään edistymistä on kiva katsoa. Sen aina huomaa, kuinka puut alkavat keväällä vihertää, ja kuinka syksyllä taas maisema muuttuu ihan erinäköiseksi.

Lakastuva ympäristö

Hurnasen mukaan kerrostalossa asuminen on kaikin puolin helppoa. Hän kun on asunut omakotitalossakin ja tietää, millaista raatamista se voi pahimmillaan olla.

– Kun on asunut talossa, jossa oli puulämmitys ja jossa vesi kannettiin sisälle ja ulos, muistaa kyllä sen erotuksen ja osaa antaa arvon tällaiselle helpommalle olemiselle. Varsinkin tässä iässä.

Se Hurnasta kuitenkin hieman harmittaa, että aiemmin Tornitalo kotina tarkoitti sitä, että asuttiin kaiken ytimessä. Kaikki oli lähellä, mutta nyt palvelut tuppaavat valumaan Kasitielle päin.

– Onhan tämä sikäli keskeisellä paikalla, mutta kun sen Prisman siirsivät tuonne ryteikköön. Tuntuu, että koko keskikaupunki muuttui sen myötä. Eihän tuossa ole enää kuin juottolat kohta tuossa kävelykadulla.

Samaan tapaan kuin muutkin tähän juttuun haastatellut Tornitalon asukkaat, myös Hurnanen arvostaa taloyhtiön yhteishenkeä. Hänkin istuu usein muiden asukkaiden kanssa pihalla kahvia juomassa tai jäätelöä syömässä.

– Kyllähän tässä asua saattaa. Alkaa tämä olla vähän tällainen eläkeläisillä asutettu talo, mutta mikäs siinä, kun kesällä tuohon pihalle kerrytään ja vaihdetaan siinä mielipiteitä. Ei siihen kaikki asukkaat osallistu, kun on semmoisiakin, jotka ei viihdy toisten seurassa. Mutta me kyllä viihdytään.