Aurinko paistoi ja helli lämmöllään lempeästi lomakansaa pitkin viikkoa. Uimarannoilla nuoriso nautti jäätelöistään ja sokeriherneistään puheensorinan ja lintujen liverryksen maalatessa kesäistä äänimaisemaa.
Välillä kesänsä pääasiassa töissä viettävältä tuntuukin samalta kuin sannalla suunnistavasta pienestä lapsesta, jonka vastaostettu jäätelötötterö tipahtaa rantahietikkoon.
Suven tarjoamat mahdollisuudet valuvat tuon tuosta sormien välistä samaan tapaan kuin se nimenomainen hiekka.
Juuri sen vuoksi päätinkin tilaisuuden saapuessa ottaa menetetyt kesäpäivät tehokkaasti takaisin ja suunnata oikopäätä lähimmälle uimarannalle, Pikkulahteen.
Vaikka Pekka Pouta kollegoineen olikin vienosti lupaillut aurinkorasvaa ja -laseja vaativaa säätilaa, oli taivaanranta siitä huolimatta kevyen pilvinen. Gootahtavan vaalea olemukseni ei siis vieläkään saisi väriä pintaansa.
Rannan väkimäärää ei voine valitettavasti verrata myöskään erään halpakauppaketjun yli satametriseen ämpärijonoon.
Päätin, että en anna yhdenkään näistä seikoista vaikuttaa kokemukseeni.
Rantaviivaa pyyhkivä katseeni osuu yksinäiseen keltaiseen vesiliukumäkeen. Tiedän mitä tekemäni pitää. Otan itse asettamani haasteen vastaan.
Kiipeän kapeat portaat ylös ja istuudun kursailemattomasti muovisen mäen yläpäähän, vedän syvään henkeä ja annan mennä.
Käy selväksi, että viimeaikojen päivänpaiste ei ole vielä tehnyt tehtäväänsä veden lämpötilan suhteen.
En kuitenkaan voi vielä luovuttaa, vaan on jatkettava ja saatettava tutkimusretkeni ansaitsemaansa päätöksen. Kerään suomalaisen sisuni ja kahlaan uimaan.
Rantauduttuani on seuraani hietikolle ilmestynyt seitsemänvuotias Suvi Häkkilä, joka kerta toisensa jälkeen kirmaa niin iloisesti veteen, että en voi kuin mykistyneenä seurata sivusta tytön rohkeutta. Vedän takkiani entistä tiukemmin ympärilleni.
Luovutan liukumäen herruuden mielihyvin eteenpäin tälle itseäni uskaliaammalle uimarille.
Uimakokemukseni jälkeinen tunnelma ei kenties ole samalla tasolla kuin aiemmin mainitulla meteorologilla vuosittaisella metallifestivaalilla, mutta voin silti sanoa olevani tyytyväinen ekskursioni lopputulokseen.
Ensimmäinen viikkoni Raahessa sai ennen kaikkea virkistävän päätöksen, eikä ainakaan tämä mahdollisuus haihtunut mökkinaapurin saunasta nousevana savuna ilmaan.
Ehkä tosin päätän seuraavan viikkoni vaikkapa läheiselle jäätelökioskille.
