Kiivaimman hääkauden lähestyessä voi pääkirjaston Museo kirjastossa -mininäyttelyssä tutustua hääkutsuihin 1800-luvun Raahesta. Blogin puolella valotan hääperinteitä laveammin, mutta tässä muutamia nykyvinkkelistä erikoiselta tuntuvia tapoja.
Kun entis-raahelainen oli löytänyt mielitietyn (joka yleensä oli omasta kylästä), saatettiin kihloissa olla salaa kaksikin vuotta. Kihlaus julkistettiin kävelemällä käsikynkkää eli profgångia kaupungilla. Jokainen perheenjäsen sai häihin oman kutsunsa, joka toimitettiin kotiin viimeistään kolme päivää ennen häitä. Varoitusaika oli siis melkoisen lyhyt!
Vihkimisen jälkeen morsiamen oli näyttäydyttävä kaikelle kansalle. Häätalon pihaan kokoontunut ihmisjoukko huusi: ”Morsianta, moorsiantaa!” Ja niin piti morsiamen mennä portaille pyörähtämään. Kun kansa piti näkemästään, huudettiin ”Tuo oli hirviän hyvä ja kaunis!” Jos morsianta pidettiin rumana, huudettiin: ”Morsian ruma, morsianpiikat ovat kauniimmat!” Armotonta!
Tanssi kruunasi häät ennen vanhaankin. Puhemies, pappi tai isä vei morsiamen ensitanssiin, sulhanen sai etusijan vasta 1800-luvun lopulla. Aamuun asti jatkuneen juhlinnan jälkeen toisena hääpäivänä vierailtiin sukulaisilla ja kolmantena päivänä vietettiin kotiintuliaisia sulhasen kotona.
Merimiesten häihin kutsut toimitettiin usein suullisesti. Kutsuja kepsutteli juhlapuvussa talosta taloon ilmoittaen: ”Terveisiä siltä ja siltä, että olla hyvä ja tulla silloin ja silloin heidän vihkiäisiinsä!” Huonomuistisen kauhistus. Ehkei kaikki aina ollut ennen paremmin!
Laveammin aiheesta: www.raahenmuseo.fi https://raahenkirjasto.wordpress.com/
