Puukontekijän pajan oven takaa kuuluu lupaava pöhinä.
Einari Salmén kippaa lapiolla ahjoon puuhiiltä ja pistää puhaltimen tohottamaan. Hiiliä kuluu puukonteossa paljon.
– Hiilet ovat niin kalliita, ettei tätä pystyisi tekemään jos ne ostaisi. Teen hiilet omista puista. Puullakin on väliä. Se ei saa olla kuusta eikä haapaa, vaan esimerkiksi koivua, joka ei kipinöi, Einari sanoo.
Hän työntää keskelle liekkejä "pakan", suorakaiteen muotoisen teräsnipun. Siinä on kahta hiilipitoisuudeltaan erilaista terästä, joita ahjohitsaamalla syntyy kuviopintaista damastiterästä.
Pakan päälle Einari ripottelee booraksia eli dinatriumtetraboraattidekahydraattia. Se estää teräksiä hapettumasta ja toimii ikään kuin juotosaineena.
Välillä Einari nostaa pakan ahjosta ja pänttää sitä pajavasaralla tai prässää.
Koneista on selvästi apua.
– Prässi helpottaa miestä. Ei hajoa olkapäät.
Tunnelmat ovat kalevalaiset. Einari kohentaa liekkejä ja nostelee hiiliä pakan päälle.
Seuraamme liekkejä. Kun niissä alkaa näkyä kirkkaita kipinöitä, se tarkoittaa että pakka alkaa olla sopivassa vaiheessa jatkotyöstöä varten. Se on silloin oikeassa lämpötilassa.
– Lämmintä on alun toista tuhatta astetta.
Väistelemme kuvaajan kanssa, kun Einari kiepsahtaa ahjolta prässille. Tämä ei ole tupeksijoiden laji. Pakan lämpötila laskee nopeasti, kun se otetaan pois ahjosta.
– Ammattimiehet sanovat, että tässä on viisi sekuntia aikaa kun pakka puristetaan.
Jos pakka jäähtyy liikaa, teräslaatat eivät hitsaannu toisiinsa kunnolla.
Hitsauksen jälkeen pakkaa aletaan venyttää takomalla pidemmäksi. Kun pakka on tasalevyinen ja -vahvuinen, se saa jäähtyä.
Puukon tekeminen näyttää tosi työltä.
Einari rälläköi ja hioo nauhahiomakoneella niin, että kipinät sinkoilevat. Välillä paukkuu vasara, välillä puristuu prässi. Puhallin posottaa.
Kun Einari vasaroi hitsausta kiinni, kädet eivät tee yhtään turhaa liikettä.
– Ei aavistustakaan kuinka vanha tämä menetelmä on. Japanilaiset tekivät miekkoja tällä tavalla satoja vuosia sitten – ja sen aikaisilla työkaluilla.
Välillä on avattava pajan ovea ja päästettävä raitista sisään käryn keskelle.
Einari käyttää puukkoaihiota lumihangessa jäähtymässä ja laittaa taas rälläkän soimaan.
Syntyvästä leikkauspinnasta näemme, että hitsaus on onnistunut. Aihio on yhtä kirkasta terästä.
Einari on harrastanut puukkojen tekemistä toistakymmentä vuotta.
Geenitkin ovat osittain vieneet Einaria kohti omaa pajaa, sillä hänen isänsä oli seppä.
– Haaveilin kauan puukonteosta, kunnes menin Kalajoelle puukkokursseille. Vuosia meni opetellessa. Viimeinen opetus tuli puukkoseppä Juhani Ahoselta. Hän oli – ja on edelleen todella hyvä opettaja.
Lähtiessäni Einarin pihasta huomaan kaksi erittäin uhanalaiseksi luokiteltua hömötiaista pompahtelemassa pihan puissa.
Einaria itseään ei voi suorastaan uhanalaiseksi sanoa, mutta kädentaidoiltaan hyvin harvinaiseksi kylläkin.