Nais­voi­mis­te­li­jat esiin­tyi­vät Ber­lii­nin olym­pia­sta­dio­nil­la

Raahelaisvoimistelijat olivat osa Stadiongalassa esitettyä suomalaista Valkea lintu -kenttänäytöstä.

Kansainvälisen Turnfestin Stadiongalassa esiintyi kuusi tuhatta voimistelijaa. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel seurasi voimisteluesitystä katsomosta.
Kansainvälisen Turnfestin Stadiongalassa esiintyi kuusi tuhatta voimistelijaa. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel seurasi voimisteluesitystä katsomosta.

Raahen Naisvoimistelijoiden kaksitoista voimistelijaa osallistui viime viikolla kansainväliseen Turnfest-voimistelutapahtumaan Berliinissä. Viikon mittaiseen tapahtumaan osallistui yhteensä 80 000 voimistelijaa.

Tiistai-illan Stadiongalassa esitettiin vuoden 2015 Helsingin Gymnaestrada-voimistelutapahtumaan valmistunut suomalainen kenttänäytösohjelma Valkea lintu. Raahelaisvoimistelijat olivat osa ohjelmaa jo kaksi vuotta sitten.

Naisvoimistelijoiden taiteellinen johtaja Kirsti Mäkinen-Reijasalo kertoi, että kutsun tullessa ei lähtöä tarvinnut empiä.

Valkean linnun alkuperäisestä tuhannesta esiintyjästä Berliiniin lähti 550 suomalaista voimistelijaa. Yhteisiä harjoituksia joukkue ehti pitää yhdet Helsingissä ja vielä muutamia Berliinissä.

Kenttänäytösohjelmassa on ennalta määrätty koreografia, jossa voimistelijat muodostavat erilaisia, näyttäviä kuvioita kentälle. Se on erittäin haastavaa.

Voimistelijoita on paljon, jokaisen tulee olla juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja lisäksi huolehtia omista liikkeistään. Valkea lintu päättyi valkoiseen joutsenkuvioon.

–Esitys onnistui ihan älyttömän hyvin, olimmehan jo kerran esittäneet sen Helsingissä, Mäkinen-Reijasalo sanoi.

Raahelaisvoimistelijat osallistuivat Stadiongalassa myös saksalaisten finaalikoreografiaan. Upean tilaisuuden finaalissa ympäri stadionia jakautuneet voimistelijat kävelivät portaita alas lyhdyt kädessään samalla kun yleisö sytytti valot omiin kännyköihin.

–Oli aika hurjaa. Paljon isompi juttu kuin mitä osattiin kuvitella. Osallistuin myös esityksiin itse. Tahallani lähdin mukaan. Oli ainutlaatuinen tilaisuus esiintyä Berliinin olympiastadionilla, Mäkinen-Reijasalo kuvaili tunnelmaa.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel seurasi Stadiongalaa 75 000 katsojan joukossa. Liittokanslerin paikalle tulo sekoitti kaikki voimistelutapahtuman järjestelyt.

–Yhtäkkiä paikalla oli satoja poliiseja rynnäkkökiväärein. Merkelin ollessa paikalla emme saaneet käyttää pukuhuoneita vaan meidän piti vaihtaa vaatteet teltoissa, mikä oli hankalaa. Mietimme jo, onko tämä liian riskaabelia?

Etukäteen voimistelijoita oli hieman pelottanut lähtö riskialttiiseen paikkaan. Kaikki kuitenkin sujui hyvin ja kaupungissa ei missään vaiheessa tarvinnut pelätä.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä