Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Pääkirjoitus
Tilaajille

Nuorten kuo­lon­ko­la­rit ovatkin vä­hen­ty­neet

Kohentuneesta tilanteesta huolimatta nuorten kuljettajien kolaririski on kokenutta kuskia suurempi.

Viimeisen vuoden aikana olemme useampaan otteeseen törmänneet uutiseen poikkeusluvalla ajokortin 17-vuotiaana saaneen nuoren, yleensä pojan, aiheuttamasta kolarista. Viime viikolla neljä 13-vuotiasta nuorta loukkaantui Vaasassa ajettuaan ulos tieltä. Alkusyksyn aikana sattui myös kaksi muuta kuolonkolaria, joissa oli nuoria osallisena.

Toistuvista uutisista muodostuu mielikuva ajokorttiuudistuksen epäonnistumisesta ja nuorten suuresta osuudesta kolareissa.

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) keräämien kolaritietojen mukaan kuluvan vuoden tammi-elokuussa sattui kuitenkin vähemmän nuorten kuljettajien kuolonkolareita kuin koskaan aikaisemmin tilastoituna aikana. Alle 25-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana kaikkiaan 20 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Viime vuonna vastaavana aikana luku oli 26 ja sitä edellisenä vuonna 22. OTI:n mukaan kuolonkolareiden väheneminen mahtuu kuitenkin satunnaisvaihtelun sisään. Joka tapauksessa tulos on rohkaiseva. Kaiken kaikkiaan Suomessa sattui elokuun loppuun mennessä 155 kuolemaan johtanutta kolaria.

Lue digiä _1 kk 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.