Pohjois-Suomen puutarhamessut Siikajoen Ruukissa eivät pettäneet tälläkään kertaa. Kymmenet myyjät ja pitkästi toistatuhatta pääsylipun lunastanutta kävijää kertovat kiistatonta viestiä messujen suosiosta.
Tämän vuoden puutarhamessujen nimekkäin vieras, puutarhaneuvos Arno Kasvi, oli yksi Ruukin hevosurheilukeskuksessa järjestettyjen messujen kehujista. Hän, kuten monet muutkin messuvieraat katsovat hyvällä sitä, miten puutarhamessut vuodesta toiseen keskittyvät Ruukissa olennaiseen eli puutarhaan. Puutarhaneuvoksen mukaan etenkin eteläisen Suomen puutarhamessut ovat karanneet pois asian ytimestä. Se on messuvieraiden kannalta harmillista. Tuntuu kovin loogiselta, että puutarhamessuilla keskityttäisiin nimenomaan puutarhaan ja kaikkeen siihen liittyvään. Sirkushuveja varten on olemassa omat tapahtumansa, ja niitä Suomessakin on varmasti aivan riittämiin.