Miika ja Maria Vanhatalo yllättyivät omakotitaloa rakentaessaan siitä, kuinka paljon sivukuluja rakentamiseen liittyy.
– Pelkkiin lupiin ja paperin pyöritykseen meni varmaan 20 000 euroa, millä ei vielä rakennettu mitään: lupiin, eri prosesseihin, katselmuksiin, valvontaan, LVI-sähköpiirustuksiin, mittauksiin, lainanottokuluihin, lainhuudatuksiin..., luettelevat Vanhatalot.
Heidän taloonsa päästäkseen pitää ylittää Pattijoki siltaa pitkin. Jos talo olisi lähempänä jokea, olisi tarvittuely-keskuksen lupa rakennusluvan hakemiseen. Oli helpompaa rakentaa talo vähän kauemmas.
– Siinä mielessä vanhan talon osto olisi ollut parempi. Nyt meni ylimääräistä rahaa hirveästi siihen, että joku löi leiman johonkin lappuun, Maria Vanhatalo sanoo.
Myös tien pätkän tekoon meni paljon rahaa.
– 28 000 euroa oli mennyt, ennen kuin päästiin kivijalan tekoon, he muistelevat.
Alkuvaiheen menot kiristivät heidän rakennusbudjettiaan.
– Ei ajateltu, että lähtö tulisi niin kalliiksi, myöntää Miika Vanhatalo.
Suomalaiset rakennusvaatimukset nostavat rakennuskuluja. Esimerkiksi talon vessa on heistä turhan suuri, koska siinä vaatimusten mukaan pitää pystyä pyörähtämään pyörätuolilla.
Jätevesijärjestelmä on mitoitettu yli 5 hengelle, vaikka talossa on 2 aikuista ja lapsi. Se piti rakentaa käyttäjämäärälle, joka taloon katsotaan neliöiden mukaan mahtuvan.
Ehkä suurimpia määrääviä tekijöitä nykyään on energiatodistus. Ikkunoiden ja ovien tiiveys määrätään tarkasti ja painovoimaisen ilmanvaihdon saamiseksi eristepaksuus kasvaa todella paljon.
Hyvistä rakennusmääräyksistä Miika mainitsee palotikkaiden pakollisuuden sekä määräykset piipun ja palavien rakenteiden välisestä etäisyydestä ja kulkureittien kohdalle katolle rakennettavista lumiesteistä.
Vanhataloja hämmästyttää se, ettei Suomessa rakentaja aina saa itse määrätä, millaisen talon hän rakentaa, vaan hänelle saatetaan kaupungeissa määrätä talon väri, ulkolaudoituksen suunta tai kattomateriaali.
– Se on kuitenkin oma tontti ja oma talo ja omalla rahalla maksettu, muistuttaa Maria Vanhatalo.
Siitä he ovat iloinneet, että Raahessa sai rakennusluvan helposti ja että kaupunginhallitus myöntää yhä poikkeamislupia haja-asutusalueelle.
Yksi yllätys prosessissa oli sekin, että vaikka maaseudulla on vaikka millä mitalla tilaa, sieltä on vaikea löytää tonttia tai remontoitavaa taloa.
– Kun maalle muuttaa, niin ei halua muuttaa pikkuläntille. Pitää olla rante, kasvimaa ja suojavyöhyke naapureihin. Yli kaksi vuotta etsittiin. Oli hirvittävän vaikeaa löytää kohtuuhintaista tonttia, kertoo Maria Vanhatalo.
Tyyppimyyjä on hänen mielestään vanhahko maanomistaja, jolla ei ole pulaa rahasta ja jonka hintapyyntö on kaupunkitontin luokkaa.