Syyspäivän auringossa, valkopuinen, koivunrungoilla tuettu 70 neliön ulkotarha on komea näky.
Sari Keinänen tarjoilee pikku herkkupaloja uusimmille perheenjäsenille, Oikealle ja Vasemmalle, Pierrelle ja Pascalille, Nestorille ja Hylkeelle – rakkaille, valkoisille kissaveljeksille.
Tähän onnelliseen tilanteeseen, kirsikkapuun ja koivujen varjostamaan kauniiseen tarharakennelmaan pääsemistä edelsi surullinen tapahtuma.
– Vuosi sitten meiltä hävisi ulkokissa. Etsin sitä kuukausikaupalla ja lopulta löysin sen, myrkytettynä. Syytin siitä itseäni, mutta samalla päätin, että ulkokissaa ei enää koskaan hankita, Sari kertoo.
Samoihin aikoihin Sari alkoi tehdä vapaaehtoistyötä Raahen Löytöeläinkodilla. Siellä Sari näki millaisessa kunnossa vapaasti liikkuvat löytökissat olivat: onnettomia, syöpäläisten kiusaamia, autojen töytäisemiä, osa villiintyneitä.
Löytöeläinkoti alkoi täyttyä, joten Sari päätti ottaa "valkoiset veljekset" kotiinsa. Tiedossa oli, että kissojen omistaja päättää syksyllä ottaako kissat itselleen vai ei.
– Ei ottanut. Ne jäivätkin pysyvästi meille. Kalajokiselta bengalinkissojen kasvattajalta yritin ostaa pentua, mutta otinkin aikuisen. Kissanpentuhan on yhtä vaivalloinen opetettava kuin koiranpentu.
Näin Keinäsillä oli yhtäkkiä kolme kissaa.
Sari toteaa kissatarhansa olevan maailman suurin. Se on sikäli totta, että mistään ei tämänkokoista valmista ulkotarharakennelmaa löydy.
– Tilasin mieheltäni Terholta 70 neliön kissatarhan, koska juuri sen kokoinen mahtuu tähän talon viereen, Sari nauraa.
Mies yritti vielä, että eikö laitettaisi joku kupu ikkunan eteen. Siinä kissat voisivat käydä nuuhkimassa ulkoilmaa. Ei laitettu. Alettiin rakentaa maailman suurinta tarhaa.
– Terho otti mallia pergoloista ja halusi laudoitusta kattoon. Tarhaa ideoitiin yhdessä ja suunniteltiin miten se pysyy talvellakin pystyssä. Koivujen rungoista saatiin tukevia pilareita.
Koko perhe osallistui pari–kolme kuukautta kestäneeseen rakennustyöhön. Ikkunan lasiin laitettiin luukku, josta kissojen on helppo vapaasti tulla tarhaan milloin haluavat.
Hulppeassa tarhassa viihtyy ihminenkin. Kaksijalkaisille on laitettu penkki, jossa voi istua ja ihmetellä kissaparatiisia.
Tarha on selkeä ja kaunis, huvimajamaisen valkovihreä ja valoisa. Siellä ei ole kiliseviä tuulikelloja, eikä turhia koristeita. Pikku mökkejä, lepopaikkoja ja kiipeilytasoja on juuri sopivasti, ei sekamelskaksi asti.
– Tämä kehittyy koko ajan. Laajennus on tulossa. Viimeksi laitettiin riippusilta. Siitä kissat tykkäävät ja sitä pitkin pääsee ihan ylimmälle laudalle.
Kissat ovat tarhassaan silminnähden onnellisia. Ne kiipeilevät, kisailevat, loikoilevat ja kulkevat pikku mökistä toiseen.
Verkko on sopivan isosilmäistä, että tarha pysyy valoisana ja sieltä näkee hyvin ulos.
– Hiiriäkin pojat ovat löytäneet täältä jo monta. Ne tietenkin tuodaan sisälle näytille – ja bengalinkissa Veera huutaa silloin kuin tanotorvi, Sari nauraa.
