Palkansaajien ammatillinen järjestäytyminen on alittanut 60 prosenttia. Into kuulua ammattiliittoon on hiipunut jo vuosia. Lisäksi jäsenistöstä yli 30 prosenttia on varsinaisen edunvalvonnan ulkopuolista väkeä, opiskelijoita, eläkeläisiä, yrittäjiä ja vapaajäseniä.
Ammattiliitoilla on perinteisesti ollut näkyvä rooli yhteiskunnassa ja kiinteä yhteys puoluepolitiikkaan. Nyt suuret ikäluokat poistuvat työelämästä, mutta tilalle ei tule uusia jäseniä entiseen tahtiin. Liitoista lähtee jäsenistöä esimerkiksi Yleiseen työttömyyskassaan, joka turvaa jäsenilleen ansiosidonnaisen työttömyysturvan ilman muuta edunvalvontaa.
Ammattiliittojen on syytä huolestua tilanteesta erityisesti siitä syystä, että niiden ulottumattomiin jäävät etenkin nuoret palkansaajat, joista vain noin 40 prosenttia kuuluu liittoon. Jäsenkato nakertaa liittojen vaikutusvaltaa ja tällä tahdilla palkansaajajärjestöjen on kohta vaikea esiintyä sopimuspöydissä työntekijöiden edunvalvojina. Erityisen nopeasti järjestäytymisaste on laskenut teollisuudessa.
Ammattiliittojen olemassaololle on kuitenkin edelleen helppo löytää perusteita. Silpputöissä tai epätyypillisissä työsuhteissa elantoaan tienaavat kaipaisivat selkänojaa ja apua myös. Ammattiliitoissa toiminnan painopisteet ja olemassaolon oikeutus pitää kuitenkin määritellä uudelleen jäsenistön tarpeiden kautta, ei vanhakantaisesti puoluepolitiikkaan takertumalla. Nuorta työntekijäsukupolvea ei ajeta ammattiliittoon ryhmäpaineella, vaan ammattiyhdistysten on osoitettava arvonsa jäsenistölle omalla toiminnallaan.