Seksuaalinen häirintä on pysynyt sitkeästi otsikoissa viime viikot. Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt #metoo-kampanja nosti ensin puheenaiheeksi Hollywoodin elokuvapiireissä tapahtuvan ahdistelun, mutta kyse ei ole vain filmimaailman ilmiöstä. Ympäri maailmaa levinnyt kampanja nosti esiin tosiasian, että häirintää ja ahdistelua koetaan ihan kaikkialla, kouluissa, työpaikoilla, harrastusporukoissa. Häirintää kokevat niin tytöt ja pojat kuin miehet ja naiset.
Epätoivottu huomio ei ole asia, joka pitäisi ohittaa huumorilla tai ottaa asiaan kuuluvana riesana vastaan. Pahimmillaan ahdistelun kohde potee itse kohtelustaan syyllisyyttä.
Jokaisella on oikeus olla rauhassa ja viihtyä esimerkiksi työpaikallaan, missä häirinnälle tulee olla nollatoleranssi. Kiusaantunut olo syö ilon päivästä ja häiritsee työntekoa.
Kieltämättä rajanveto voi joskus olla esimerkiksi ronskin huumorin ja häirinnän välillä vaikeaa. Kyse on myös subjektiivisesta kokemuksesta. Ronski puhe voi tuntua epämukavalta ja häiritsevältä. Silloin on lupa kertoa, että nämä jutut eivät kuulu työpaikalle ilman, että leimautuu huumorintajuttomaksi nipottajaksi.
Ja sanomattakin selvää on, että fyysinen koskemattomuus on jokaisen ihmisen oikeus. Sen loukkauksia ei tarvitse sietää.
Häirintä on hyvä ottaa työpaikoilla puheeksi. Ahdistelun kitkeminen vaatii siviilirohkeutta myös työkavereilta. Häirintään saa ja tulee puuttua, vaikka se kohdistuisi johonkin muuhun kuin itseen.