Laivan kaivokselta on saatu pitkästä aikaa hyviä uutisia, kun tuli julki, että kanadalainen yhtiö Firesteel Resources sijoittaa 20 miljoonan dollarina Raahen hiljentyneeseen kultakaivokseen.
Firesteel Resourcesin tarkoituksena on käynnistää kaivostoimintaa marraskuun puolivälistä alkaen. Yhtiön tavoitteena on tehdä Laivan kaivoksesta tuottoisa kaivos muun muassa parantamalla kullanerottelua jo louhintavaiheessa. Lisäksi Firesteel Resources aloittaa tutkimusohjelman alueella kultavarannon kasvattamiseksi. Yhtiö kertoo verkkosivuillaan, että Laivan kaivos on sen toinen ensisijainen kohde, johon se resurssejaan käyttää.
Raahen kultakaivoksella on elelty hiljaiseloa keväästä 2014 alkaen, jolloin kaivos suljettiin rahavaikeuksien vuoksi. Kaivoksen toiminta oli tappiollista alkumetreiltä lähtien, ja kullan hinnan lasku vaikeutti taivalta edelleen. Uutta rahoittajaa on odotettu tähän syksyyn saakka.
Laivan kaivos tarvitsee vankkaa osaamista ja riittävää taloudellista kantokykyä kukoistaakseen. Toivottavasti kanadalainen kaivososaaminen on maineensa arvoista ja saamme Raahen seutukuntaan hyvän työllistäjän ja tuottoisan kaivoksen, jossa huolehditaan tarkasti myös ympäristöasioista.
Laivan kaivoksen tuottoisa toiminta ei tiedä hyvää pelkästään kaivokselle ja sen rahoittajille, vaan koko seutukunnalle. Töitä yritys tarjoaa yli 100 työntekijälle. Sen vaikutukset ulottuvat varmasti seutukuntaa kauemmas, kun kaivosalan töitä on tarjolla entistä enemmän.