Pat­ti­joel­le tu­los­sa uusi ma­joi­tus­yri­tys

Pattijoen OP-torin laidalla olevassa liiketalossa tyhjillään olleeseen Siwan entiseen myymälätilaan on tulossa majoitustoimintaa. Kiinteistön omistava Raahen Asuntosijoitus Oy suunnittelee rakentavansa entiseen myymälätilaan vajaa kymmenen majoitushuoneistoa.

Yrittäjä Anna Koskela Raahen Asuntosijoitus Oy:stä kertoo huoneistot tarkoitetun lyhyt- ja pitempiaikaiseen väliaikaiseen majoitukseen.

– Huoneistoihin voi majoittua oman tarpeen mukaan vaikka vain yhdeksi yöksi tai esimerkiksi kuukaudeksi.

Purkutöitä noin 400 neliön myymälätilassa on jo aloiteltu. Uusien majoitustilojen varsinainen rakentaminen alkaa, kun yrittäjät saavat niille rakennusluvan.

– Rakennuslupa-asia on vireillä. Tavoite on, että tilat valmistuisivat toukokuun aikana, Anna Koskela kertoo.

Kaikkiin huoneistoihin tulee oma keittiö ja pesuhuone. Valmiiksi kalustettuihin huoneistoihin pystyy Koskelan mukaan majoittumaan esimerkiksi komennusprojektin ajaksi, Raaheen sukulaisiin tai lomailemaan tullessa tai muun väliaikaisen majoitustarpeen ajaksi.

– Kyse ei ole hotellista vaan enemmänkin itsepalvelumajoituksesta, hän toteaa.

Uudelle majoitusta tarjoavalle yksikölle ei ole olemassa vielä nimeä. Koskelan mukaan sitä vielä makustellaan.

– Mietitään mikä olisi sopivasti Raahea ja tällaista väliaikaista majoitusta kuvaava nimi.

Anna Koskelan mukaan avoinna on vielä sekin, ryhtyykö Raahen Asuntosijoitus Oy itse operoimaan majoitustoimintaa vai vuokraako se tilat esimerkiksi jollekin jo alalla toimivalle palveluntarjoajalle.

– Nyt ainakin rakennetaan tilat valmiiksi. Siinä on sitten valmis runko joko itselle tai jollekin toiselle yrittäjälle.

Raahen alueella on Koskelan mukaan jo nyt väliaikaisen majoitustilan tarvetta, ja tulevaisuudessa sitä uskotaan olevan vielä enemmän.

– Haluamme tällä hankkeella osaltamme nostaa kaupungin sykettä, koska täällä nyt oikeasti tapahtuu paljon. Tämä meidän seutukunta elää ja kehittyy nyt positiivisesti, hän sanoo.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä