Per­jan­tain ikkuna kim­mel­tää ase­mal­la

Vanhalla rautatieasemalla toimii nykyään Käsityöläistalo Kuutostiimi. Pienessä Antiikkikahvilassa avautuu kalenteri-ikkuna Täti Hortensian hengessä kultalintujen siivittämänä.
Vanhalla rautatieasemalla toimii nykyään Käsityöläistalo Kuutostiimi. Pienessä Antiikkikahvilassa avautuu kalenteri-ikkuna Täti Hortensian hengessä kultalintujen siivittämänä.

Kun Pohjanmaan kautta puuhattiin rautatietä 1870-luvulla, vihantilaiset olivat innolla mukana. Raahessa rautatietä kohtaan tunnettiin ennakkoluuloja. Helmikuun 12 päivänä vuonna 1897 tapahtui Raahen rautatiehankkeessa käänteentekevä tapaus. Valtuuston kokouksessa mukana ollut, lähes 80 vuoden vanha, entinen raahelainen suurporvari ja laivanvarustaja Henrik Sovelius jätti puheenjohtajalle kirjelmän, jossa hän sitoutuu maksamaan kaupungille 200 000 markkaa ratahanketta varten.

Joulukuun 5. päivänä vuonna 1899 oli sitten kaksoisjuhla. Kello 11 lähti juhlajuna täynnä väkeä Lappiin ja palasi takaisin kello 13.30. Myöhemmin illalla oli kaupungin 250-vuotisjuhla kauppakoululla.

Kerran eräät raahelaiset matkustivat pyörien kanssa junalla Rellettiin. Heillä oli mukana tupakka-askin kanteen piirretty kartta, johon oli merkitty halkopino, jonka kohdalla piti kääntyä oikealle. Matka jatkui kartan mukaan metsätietä muutaman kilometrin. Hillasuo löytyi. Ja oli maineensa veroinen – aivan keltaisenaan kypsiä marjoja. Sankot täyttyivät tuota pikaa. Marjastajat pyöräilivät 30 kilometrin matkan takaisin Raaheen täysien ämpäreiden kanssa.

Raahen rautatieaseman päärakennus rakennettiin yksityisen sivuradan asemarakennukseksi vuosina 1899-1900. Rakennus edustaa monimuotoista, Suomen rautatieasemille ainutlaatuista jugendia ja kansallisromantiikkaa. Rakennus on ulkoasultaan säilynyt alkuperäisenä, sen sijan sisätiloissa on tehty muutoksia.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä