Peruna taipuu nyt nuu­de­lik­si

Vihannissa on alkamassa perunanuudelin tuotanto hollantilaisella patentilla. "Teemme nyt jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tee", Pohjolan Perunan Nina Louet-Kylmänen sanoo.

Vihannin perunatehtaalla tehdyissä annostesteissä on todettu perunanuudelin olevan monikäyttöinen ja nopea tapa käyttää kotimaista perunaa riisin, tavallisen nuudelin ja pastan sijaan. Pohjolan Peruna on valmistellut uuden tuotteensa tuomista markkinoille viime syksystä lähtien. Kuluttajille uusi perunainnovaatio julkistettiin viime viikon keskiviikkona, suomalaisen ruoan päivänä.
Vihannin perunatehtaalla tehdyissä annostesteissä on todettu perunanuudelin olevan monikäyttöinen ja nopea tapa käyttää kotimaista perunaa riisin, tavallisen nuudelin ja pastan sijaan.
Vihannin perunatehtaalla tehdyissä annostesteissä on todettu perunanuudelin olevan monikäyttöinen ja nopea tapa käyttää kotimaista perunaa riisin, tavallisen nuudelin ja pastan sijaan.

Pohjolan Peruna Oy:n Vihannin tehtaalla ryhdytään valmistamaan perunasta nuudelia. Yhtiön mukaan kyseessä on täysin ainutlaatuinen ja uniikki tuote.

– Markkinoilla on paljon kaikenlaisia riisi-, muna- ja pastanuudeleita, mutta perunasta tällaista ei ole tehty. Olemme nyt sikäli aivan ainutlaatuisessa tilanteessa, että teemme jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tee, Pohjolan Peruna Oy:n markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Nina Louet-Kylmänen sanoo.

Kauppoihin Mummon perunanuudeli tulee marraskuun alussa.

Kotimaisesta perunasta valmistettava perunanuudeli on gluteeniton, laktoositon ja lisäaineeton tuote. Louet-Kylmäsen mukaan perunanuudeliin ei ole lisätty mitään, ei edes suolaa.

– Melkein tekisi mieli sanoa, että se on prosessoimaton tuote, mutta toki se käy leikkureissa ja se pakataan. Se on täysin puhdasta perunaa ja voi sanoa, että kyseessä on ekologinen tuote.

Perunanuudelia aletaan valmistaa Vihannissa hollantilaisten kehittämällä menetelmällä ja omistamalla patentilla, johon Pohjolan Perunalla on oikeudet. Peruna kuoritaan ja nuudelisuikaleet leikataan kokonaisesta perunasta.

– Tätä varten valikoitunut perunalajike ja ihan ainutlaatuinen tuotantomenetelmä saavat aikaan sen, että tekstuuri siinä ohuen ohuessa suikaleessa kestää kokkaamista hajoamatta. Siitä pystyy kokkaamaan ihan samanlaisia ruokia mitä on totuttu tekemään nuudeleista, makaroneista ja riiseistä, Louet-Kylmänen kertoo.

Perinteisistä nuudeleista poiketen perunanuudeli on pakaste. Se kypsyy syötäväksi 3-5 minuutissa.

Louet-Kylmänen sanoo perunanuudelin olevan tekstuuriltaan hieman erilainen kuin nuudeleissa ja pastoissa on totuttu.

– Se ei ole niin löllö eikä pehmyt, se on vähän rapeampi ja maistuu ihan perunalle. Se on myös lyhyempää kuin perinteinen nuudeli, koska peruna kasvaa vain tietyn mittaiseksi ja asettaa raamit perunanuudelin pituudelle.