Pik­ku­lah­den si­ni­le­vä­ti­lan­ne

Sinilevä tykkää lämmöstä aivan kuten uimaritkin.
Sinilevä tykkää lämmöstä aivan kuten uimaritkin.

Hyviä väliaikatietoja Raahen Pikkulahden uimareille: sinilevää ei ole havaittu viimeksi kuluneen viikon aikana.

–Kävin ottamassa näytteet tiistaina ja perjantaina. Molemmat näytteet olivat puhtaita, terveystarkastaja Sari Ouramo kertoo.

Sinilevästä varoittava kyltti törröttää silti uimarannan vieressä kanoottilaiturin kupeessa. Terveystarkastajan mukaan kyltti on jätetty muistuttamaan, että vaara ei ole ohitse.

–Jos sää muuttuu uimareiden kannalta toivottuun suuntaan eli lämpenee ja on tyventä, samalla syntyvät suotuisat olosuhteet myös sinilevälle.

Pikkulahden tilannetta seurataan edelleen tarkasti ja näytteitä käydään ottamassa vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos levää löydetään uudelleen, kylttejä pystytetään uimarannalle lisää. Niitä kannattaa siis tarkkailla.

Sinilevää ei ole toistaiseksi havaittu Pikkulahden lisäksi missään muualla Raahen seutukunnan uimavesissä. Mikä sitten altistaa Pikkulahden tälle ikävälle ilmiölle?

–Ravinteet ja lämpö. Pikkulahti on olosuhteidensa puolesta otollinen, koska se on suojaisa, eikä aallokko tai veden virtaus pääse puhdistamaan vesiä yhtä hyvin kuin esimerkiksi Mikonkarin uimarannalla.

Sinilevää on havaittu Pikkulahdella toistaiseksi vain vähäisiä määriä. Se tarkoittaa, että aikuiset voivat käydä uimassa kunhan käyvät suihkussa uinnin jälkeen. Lapsille uimista ei suositella.

Sinilevää löydettiin Pikkulahden uimavedestä heinäkuun alussa. Pitoisuudet olivat kuitenkin vähäisiä. Se tarkoittaa, että aikuiset voivat käydä uimassa kunhan käyvät suihkussa uinnin jälkeen. Lapsille uimista ei suositella. Ei myöskään koirille, koska ne voivat myös juoda vettä. Ja vaikka koira ei vettä nielisikään, sen turkkiin tarttuu sinilevää. Kun se sitten nuolee turkkiaan, se voi altistua sinilevälle.

Terveystarkastaja neuvoo toimivan kotikonstin sinilevän tunnistamiseksi vaikkapa omasta mökkirannasta.

Otetaan vettä puhtaaseen lasiastiaan. Jos vedessä on levähiukkasia, ne nousevat pintaan noin tunnin kuluessa.

Jos löytää vesistöstä veden pinnasta vihertävän kalvon, sitä kannattaa tökätä kepillä. Jos vihertävä aine hajoaa pieniksi hiukkasiksi, kyseessä todennäköisesti on sinilevä. Mutta jos aine tarttuu keppiin, saa ainakin sinilevän unohtaa.

Vielä varoitus saunojille:

–Sinileväistä vettä ei saa käyttää löylyvetenä. Kiukaan kuumuudessa levä höyrystyy, jolloin ihminen hengittää levähöyryä.