Raahen jäähallille oli kerääntynyt mojova joukko pitkän talven pelanneita juniorikiekkoilijoita, kun Raahen Jääkiekkoklubi RJK järjesti kauden päätöstilaisuuden. Tilaisuus avattiin komeasti livemusiikilla, kun Raahen RockAcademy oli järjestänyt paikalle oululaisen Deafloven. Neljän soittajan mukavan oloiset esitykset kirvoittivat yleisöltä komeat suosionosoitukset.
Seuran alkupuheenvuoron piti RJK:n johtokunnan jäsen Hannu Vanhala, joka mainitsi menneen kauden olleen varsin onnistunut. Vaikka valtakunnallisesti lajin harrastajamäärä on ollut hienoisessa laskussa on Raahen Jääkiekkoklubin jäsenmäärä noussut.
– Aktiivista työtä on tehty erityisesti pienimpien junioreiden ja kiekkokoululaisten toiminnan kehittämisessä, kertoi Vanhala.
RJK on osallistunut varsinaisen rekisteröityjen pelaajien liikuttamisen lisäksi myös HATARA-toimintaan, jossa jääkiekkokerhojen kautta moni lapsi on päässyt kokeilemaan lajia ja saanut oman harrastuksen koulupäivien yhteyteen.