Sisällissota, kansalaissota, luokkasota, kapina, punakapina, vapaussota, veljessota, vallankumous. Suomessa vuonna 1918 käydyllä sodalla on monta nimeä. Nykyisin käytetään yhä enemmän sisällissotaa.
Sisällissodasta puhui myös psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Mari-Kaarina Hiltunen keskiviikkona Raahen seurakuntatalolla pidetyssä keskustelutilaisuudessa.
Hiltusen mukaan sisällissota kuvaa parhaiten tapahtunutta, sillä suomalaiset sodan aloittivat, suomalaiset toisiaan vastaan sotivat ja tekivät rauhansopimuksen, vaikka mukana oli niin venäläisiä, saksalaisia kuin ruotsalaisiakin.
Raahen seudulla, kuten koko Suomessa, vuoden 1918 jätti syvät jäljet ihmisiin. Sodan tapahtumista ja traumoista ei kuitenkaan ole puhuttu. Sodan varjot ovat seuranneet sukupolvesta toiseen.
Vuoden 1918 sota on noussut keskusteluihin etenkin raahelaiskirjailija Pekka Jaatisen Varjo-romaanin ilmestyttyä. Kansalaiskeräys Raahessa vankileirillä kuolleiden punaisten hautamuistomerkki kunnostamiseksi on muistuttanut mieliin 100 vuoden takaisia traagisia tapahtumia. Myös oppaiden järjestämät kierrokset vuoden 1918 sodan tapahtumapaikoilla ovat nostaneet mieleen ankarat vuodet.
Nyt on tulossa myös Meri-Kaarina Hiltusen vetämä muisteluryhmä, jossa ihmiset, joita sodan tapahtumat ovat koskettaneet, voivat puhua tuntemuksistaan.
Hiltunen puhuu kulttuurisesta traumasta, joka Jeffrey Aleksanderin mukaan syntyy, kun yhteisön jäsenet kohtaavat kauhean tapahtuman. Tapahtuma jättää pysyvät jäljet heidän ryhmätietoisuuteensa ja muokkaa muistoja. Hän lainaa myös Martti Siiralan käsitettä taakkasiirtymästä.
–Se joka ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkin kannettavaksi, taakkasiirtymäksi.
Ihmiset muistavat samoja asioita, mutta eri tavalla. Yhteinen historia onkin erilainen.
–Ja kun ei muistoja kyetä puhumaan, taakka siirtyy seuraavan sukupolven kannettavaksi.
Unohtaminen ei Hiltusen mukaan edistä mielen toipumista vaan sen tekee ainoastaan vapautuminen muistoista ja anteeksianto.
Hiltunen muistutti myös, ettei muistelu ja tapahtuminen kertaaminen lopu koskaan.
–Tulkinta ei koskaan tule valmiiksi ja käsitys tapahtumista voi ajan kuluessa muuttua.
Hiltunen muistuttaa myös, kuinka suremisen teki entistä vaikeammaksi se, ettei punavankien haudoille sallittu ensin hautamuistomerkkejä eikä kukkiakaan saanut haudoille viedä.
Kirkko ei ollut kovinkaan aktiivinen punavankileirien olojen kohennuspyrkimyksissä. Aktiivisten seurakuntalaisten apua kuitenkin toimitettiin. Hiltusen tiedossa on myös, että jotkut papit yrittivät parantaa punavankileirien olosuhteita, mutta ne esitykset eivät menneet läpi.
–Avointa kritiikkiä ei asiassa sallittu.
Papeille oli kuitenkin selvää, ettei kristillisen kasvatus ja valistus mene perille, jos ihmiset ovat nälkäkuoleman partaalla.
Haaralan punavankien haudan kunnostushanketta ja kansalaiskeräystä vetänyt Lauri Maarala kertoo, että tietoja Raahessa kuolleista on etsitty kaikista mahdollisista lähteistä. Nyt on hänen mukaansa selvinnyt myös se, ettei yksi menehtynyt Kalle Kaivanto ollut 8-vuotias, vaan 26-vuotias.
Raahessa kuolleiden lukumäärästä on edelleen epäselvyyttä. Maaralan mukaan heitä on ainakin 144, mutta joidenkin tietojen mukaan kuolleita olisi ollut jopa 168. Valtava kuolleiden määrä johtui paitsi taudeista ja nälästä myös kidutuksesta.
Tarkoituksena on, että kaikkien menehtyneiden nimet ja tiedot tulevat hautamuistomerkkiin.
Asta Virtanen kertoo, että silminnäkijätietojen ja haastattelujen mukaan Raahen silloinen kirkkoherra kävi siunaamassa joukkohaudan noin kerran viikossa.
–Ruumiita tuotiin Haaralan avoimeen joukkohautaan pitkin viikkoa ja välillä sitä peitettiin, Virtanen kertoo.
–Viimeisille ei ollut edes arkkuja, vaan vainajia tuotiin liki alastomina, hän sanoo.
Evankelisluterilaisella kirkolla on meneillään myös Sovinto100, jonka päätapahtuma on Helsingin Kallion kirkossa 19.–21.1.2018
Sovinto100:aa tarvitaan Hiltusen mukaan myös nykypäivän tapahtumiin.
Sovinto 100:aan kutsutaan kansalaisia, yhteisöjä, poliittisia päättäjiä ja kirkon vaikuttajia etsimään ratkaisuja kysymyksiin miten sovintoa ja yhteisymmärrystä voitaisiin rakentaa suomalaisten arjessa.
–Miten rakennetaan keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä? Mitä tarvitaan, että myötätunto, anteeksianto ja armo kasvaisivat koko yhteiskuntaa määrittäväksi arvoksi?
Tavoitteena on koota syksyn 2017 aikana kansalaisilta ja yhteisöiltä sata konkreettista ehdotusta myötätuntoisen Suomen rakentamiseksi.
Kysymyksiä kerätään ja ratkaisuja laaditaan kolmen eri teeman alla: Ensimmäisenä teemana on Tulevaisuuden toivo/t. Rasismi ja radikalisaatio, toisena Torilla tavataan. Köyhyys, polarisaatio ja populismi. Kolmantena teemana on Sata vuotta sodasta. Totuus, tehtävä ja toipuminen.
Suomen sisällissodassa 1918 kuoli yhteensä 36 640 ihmistä.
Kuolleista oli punaisten puolella 2738 ja valkoisten puolella 5179. Puolueettomia ja siviilejä ja muita kuoli 4 423.
Punaisia teloitettiin 7370 ja valkoisia 1429.
Vankileireillä menehtyi punaisia 11 652 ja valkoisia 4.
Raahen vankileirillä porvari- ja kauppakoululla menehtyi noin 150 punaista. He olivat kotoisin pääosin Tampereen seudulta. Leirillä oli 772 vankia. Heistä nuorin oli syntynyt 1902 ja vanhin 1856.
Sodassa katosi 1767 punaista ja 46 valkoista.
Siikajokinen Yrjö Jääskelä on kirjoittanut järkyttävät kokemuksensa Raahen vankileiristä kirjaksi. Henkipattona Suomessa ( Kansankulttuuri Oy, Helsinki/Pori 1978)