Pujo riesana ja tal­koo­voi­mat vähissä

Kauppaporvarin apteekin vastapäinen pujoa täynnä oleva tyhjä tontti herätti Tauno Alilan huolen. – Pujo on allergikoille ylivoimaisesti pahin.
Kauppaporvarin apteekin vastapäinen pujoa täynnä oleva tyhjä tontti herätti Tauno Alilan huolen. – Pujo on allergikoille ylivoimaisesti pahin.
Kuva: Annika Ollanketo

Voimakkaasti allergisoiva pujo kukkii heinäkuun puolenvälin jälkeen ja jatkaa kukintaansa ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan Suomessa arvioidaan olevan 100 000 pujon siitepölylle allergista.

Pujoa on kitketty Raahen keskustasta vuosien aikana eri yhdistysten voimin. Raahen Seudun hengitysyhdistyksen puheenjohtaja Tuulikki Hautala on ollut mukana järjestämässä pujotalkoita Raahen Zontakerhon kanssa vuosina 2016 ja 2017. Raahen Kaupunki tuki talkoita tuomalla paikalle roskalavan.

Hengitysyhdistys ei kuitenkaan ole järjestänyt talkoita viime vuosina kerääjien vähyyden vuoksi.

– Kerääjiä oli vain kymmenen, emmekä saaneet kerättyä pujoja kuin keskustasta. Homma on myös raskasta, sillä pujo täytyy repiä irti juurineen. Mukana pitäisi olla enemmän väkeä.

Hautala on itse seuraillut pujotilannetta ja kertoo, että pujoa kasvaa edelleen samoissa paikoissa.

Pujolle allerginen Tauno Alila on myös huolestunut Raahen ydinkeskustan pujotilanteesta.

– Minut yllätti, miten keskellä kaupunkia pujo voi kukkia näin runsaana ilman, että sille tehdään mitään.

Oikaisu: Paperilehdessä jutun kuvatekstissä oli virhe. Kuva oli Reiponkadun varrelta Kauppaporvarin apteekin lähimaastosta, ei Härkätorin apteekin.