Pyöveli oli pelätty mutta välttämätön osa 1600-1800-luvun yhteiskuntaa.
Suomen pyövelit -kirjan kirjoittanut tutkija Mikko Moilanen esitelmöi aiheesta täydelle salille Siikajoen pappilassa viime maanantai-iltana.
– Pyöveleiden tapauksessa puhutaan kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Se kiinnostaa tänäkin päivänä ihmisiä. Myös pyövelin ammatti herättää ihmetystä. Millainen ihminen toteuttaa kuolemanrangaistuksia rutiininomaisesti ja pysyy jotenkin vielä selväjärkisenä?, Moilanen kertoo.
Kaikki pyövelit eivät olleet mieleltään vahvoja. He ottivat joskus liikaa rohkaisuryyppyä ja osa törttöili niin pahasti, että päätyivät itse mestauspölkylle.
Luohualainen Heikki Luohuanmäki (Minkkinen) oli toista maata. Hän vaikutti tasapainoiselta ammattilaiselta, joka teki työtä käskystä. Hän saattoi jopa innoittaa muita kyläläisiä, sillä Luohualta tulivat myöhemmin myös pyövelinä toimineet Samuli Rapp (Ukonaho) ja Juho Viitala.
– Lähteet viittavaat siihen, että Luohuanmäki oli kunnon kansalainen, eikä sortunut paheisiin. Hän kävi työtehtävillään Ruotsissa saakka.
1700-luvun kuluessa halveksitun ammatin tarpeellisuus tunnustettiin, ja pyövelit alettiin hyväksyä osaksi yhteiskuntaa. Siihen tarvittiin kuitenkin itse kuninkaan mahtikäsky: ihminen se on pyövelikin, ja hoitaa kunniallista virkaa. Yhdestä mestauksesta pyöveli saattoi tienata vuoden rengin palkan.
– Ehkä Luohuanmäki ajatteli, että tottelee yksinkertaisesti esivallan käskyjä. Spektaakkeli nähtiin moraalisena opetuksena kansalla. Pyöveli saattoi ajatella olevansa oikeuden puolella, Moilanen jatkaa.
Kuolemantuomio oli äärimmäisin rangaistuskeino. Rikoksista seurasi yleisimmin sakkoja, häpeäpuussa seisomista, raippalöyntejä, silpomista tai paikkakunnalta karkoittamisia. Rikosten nimikkeitä olivat muun muassa henkirikos, eläimeen sekaantuminen, varkaus, sukurutsa, huoruus, noituus ja lapsenmurha.
Raahen seutukunnasta löytyi kolme mestauspaikkaa, jossa suoritettiin ainakin 11 kuolemantuomiota vuosina 1625-1825.
Raahen ja Saloisten yhteinen mestauspaikka löytyi Mestauskalliolta. Pyhäjoen paikka oli Ollinmäki. Siikajoen tarkasta mestausalueesta ei ole varmuutta, mutta se on todennäköisesti sijainnut Siikajoen kylän entisen rantamaantien varressa, lähellä nykyistä Merikylälle johtavaa risteystä.
Siellä Luohuanmäki teloitti Simo Storm -nimisen miehen, joka oli syyllistynyt suisidaalimurhaan. Siinä itsetuhoinen tekijä surmaa viattoman sivullisen saadakseen teostaan kuolemantuomion, koska itsemurhasta katsottiin joutuvan kadotukseen.
Luohuanmäki nosti Stormin jäännökset, pään, vartalon ja käden, kolmelle erilliselle kärrynpyörälle puunrunkojen päällä. Siellä ne lojuivat neljä vuotta. Englantilainen Edward Daniel Clarke ikuisti karmivan näin piirustukseen, ja se on ainoa tähän päivään asti säilynyt kuva tuon ajan mestauksista.
Yksi vanhimmista Raahessa kirjatuista mestauksista kuuluu Sihveri Lankilalla. Hän oli pitkän linjan kansanparantaja ja joutui vanhuudenpäivillään raastupaan, jossa häneltä tivattiin taikuuksien ja loitsujen käyttämisestä sairaita parantaessaan.
– Lankila tuomittiin lopulta karkean taikuuden ja Jumalan pyhän sanan väärinkäyttämisestä. Tuomio tuntuu hyvin julmalta tekoon nähden, Moilanen miettii.
Kuolemantuomion toteutus oli julkinen tapahtuma, johon osallistui runsaslukuinen yleisö. Yleensä mestaus tapahtui aamupäivästä.
– Kyseessä oli tarkoin säädelty tapahtuma. Mukana olivat kruununvouti, nimismies ja papit. Pitäjänmiehet vartioivat ympärillä seipäiden kanssa, sillä usein syntyi tappeluita ja muuta häiriökäyttäytymistä.
Moilanen kertoo, että tapauksista tehtiin tarkka kuvaus hovioikeuden arkistoihin.
– Pyöveli ei onnistunut aina ensimmäisellä kerralle. Silloin yleisö saattoi yrittää pahoinpidellä pyöveliä.
