Lasikankaan laulajatar Raakel Pistemaa on tavoitellut Tähtiartistikisan voittoa vuosien ajan mutta pitänyt taukoa kilpailusta muutamien vuosien ajan. Nyt hän kertoo menneensä kisaamaan pitkästä aikaa ystävien avittamana. Tällä kertaa kohdalle tuli päävoitto yli 60-vuotiaiden sarjassa: hänestä tuli Tähtiartistikreivitär.
– Olen ollut aina finaalissa ja palkinnoilla. Nyt ihan kivalta tuntuu ja miettii, että onko tämä tottakaan?
Viime viikonloppuna Leppävirralla pidetty kilpailu oli Pistemaasta raskas.
– Oli tosi paljon laulajia, 80 laulajaa. Minun sarja on aina kovin: nyt oli 20 osanottajaa.
Vanhustenhoidossa lähihoitajana työskentelevä Raakel Pistemaa on musiikin puoliammattilainen. Hän on keikkaillut orkesterin kanssa ja tehnyt yhden pitkäsoittolevyn. Uusi sinkku on tulossa, sillä Tähtiartistikisan palkintona voi levyttää yhden kappaleen.
Hän myös sanoittaa lauluja, joita hänelle on säveltänyt Jari Holm, Esko Koivumies, Arto Korhola ja Marko Selkälä. Laulut on sovittanut Harri Hakamäki. Levyn köörejä laulaa Anne Sandberg.
Juuri nyt hän toivoo, että sarjavoitto toisi hänelle ja bändille lisää keikkoja.
Jyväskylässä musiikkia opiskeleva, syksyllä muusikoksi valmistuva raahelainen, 20-vuotias Janika Ahola herätti huomiota jo nuorena laulutaidoillaan, samoin kuin hänen sisarensa Janette Ahola. Viime viikonloppuna Janikasta leivottiin Tähtiartistikuningatar.
Vuonna 2017 Raahen lukiosta ylioppilaaksi valmistunut Tarpiossa kasvanut laulaja voitti kuningatar-tittelin omakseen toisella yrittämällä. Samaan sarjaan osallistuivat 18–45-vuotiaat laulajat.
– Kyllä se oli tosi hieno kokemus, että voittaa. Tuleehan siitä tietynlainen buusti eteenpäin, hän arvioi jälkeen päin.
Kisan mentyä hyvin mielessä käyvät jo muut laulukilpailut, kuten esimerkiksi tangokuninkaallisten Tangomarkkinat. Ne saattavat tulla eteen, jos eivät tänä vuonna niin joskus tulevaisuudessa. Tänä kesänä tärkeämmäksi saattaa muodostua osallistuminen Raahen nuorisokuoron kanssa Pohjois-Italiaan suuntautuvalle kuoromatkalle.
Janika Ahola ei aio ottaa paineita voitostaan. Hänkin toivoo saavansa lisää esiintymistilaisuuksia. Ainakin yksi biisi on tulossa levylle kilpailupalkintona.
Finaaliviikonloppu pidettiin 8.–9.2. Leppävirralla.
Tähtiartisti-laulukilpailu on suomalaisen iskelmä- ja tanssimusiikin laulukilpailu. Kilpailussa oli 6 sarjaa: Kuningas- ja Kuningatar-sarja 18–45-vuotiaille, Ruhtinas- ja Ruhtinatar- sarja 46–59-vuotiaille ja Kreivi- ja Kreivitär-sarja yli 60-vuotiaille.
Toiseksi tulivat Kuningatar-sarjassa Hanna Utunen Ylitorniolta ja Kreivitär-sarjassa Aila Mäkinen Porista.