Kauppatieteiden maisteri Timo Kärkkäinen Raahesta hakee Siikalatvan kunnanjohtajaksi. Virkaa hakevien 14 henkilön joukossa on myös muiden muassa entinen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.
Timo Kärkkäinen on entinen Raahen Aikuiskoulutuskeskus Oy:n ja Raahen Osaamiskeskus Oy:n rehtori ja toimitusjohtaja. Hän on työskennellyt viimeksi Vimpelin kunnanjohtajana. Kärkkäinen aloitti Vimpelin johdossa 1. maaliskuuta 2018, mutta erosi virasta jo 22. elokuuta, runsas viikko ennen kuuden kuukauden mittaisen koeajan päättymistä.
Nyt Siikalatvan johtoon pyrkivä Kärkkäinen on hakenut viime vuosina ahkerasti johtajavirkoja eri puolilta Suomea. Esimerkiksi vuonna 2017 hän haki ainakin kuuden kunnan ja yhden kaupungin johtoon, sekä muun muassa Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän kuntayhtymäjohtajaksi sekä Lapin sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi.